keskiviikko 27. elokuuta 2014

Unelmateemana 1920-luku

Minä tilasin itselleni juuri hääkorvikset! Edellisessä postauksessa kerroin ihastuneeni seppeleisiin ja vein nyt tämän ihastuksen seuraavalle tasolle näillä:

[kuva]

En jaksa odottaa korvakorujeni saapumista! Etsy.comista löytyi nämä kaunokaiset ja toimituskuluineen hintaa tuli yhteensä 24 € - ei paha!

Asiasta toiseen, olen huomannut pitäväni 1920-luvun tyylistä melkoisen paljon ja nyt haluan ehdottomasti ainakin muutaman asusteen tähän tyyliin. Myös sen ajan hiuskoristeet ovat mitä ihanimpia, mutta ehkä hieman yliampuvia. Tai enemmän on kyse siitä, etten tiedä miten sijoittelisin ne hiuksiini.

[kuva]

1920-luvusta saisi häihin muutenkin mahtavan teeman, jonka voisi toteuttaa pukeutumisen, kutsukorttien, koristelun ja jopa ruokien muodossa. Meidän häissä ei ole mitään tiettyä teemaa, mutta tällä hetkellä tekisi kyllä mieli hakea hieman vivahteita 20-luvulta.

[kuva]

Upeita yksityiskohtia, säihkettä, helmiä ja suuria koristeita. Kauniit paikkakortit ja upeasti koristellut käsilaukut sekä korut voisin ehdottomasti ottaa osaksi meidän häitä. Minulla onkin jo muutamia suunnitelmia kenkien ja käsilaukkuni osalta, jotka liittyvät tähän teemaan.

On kuitenkin selvää, että tässä asiassa minun pitää hieman hillitä itseäni. Häissämme nähtävät somisteet ovat jo suunnitteilla ja 20-luvun teema sekottaisi kokonaisilmettä aivan liikaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö voisi poimia ideoita ja pieniä vivahteita 20-luvulta, tuomaan häihimme luonnetta.

Onko teidän häihinne suunnitteilla jokin tietty teema?

4 kommenttia:

  1. Ah, tuo koko 20-luku on niin lähellä sydäntäni ettei tosikaan! Omalle vartalomallilleni ei todellakaan sopisi noi laskeutuva puku, enkä ole niin noiden hiuskoristeiden perään, mutta kaikkien uiden yllä katselen kyseistä teemaa enemmän kuin mielelläni! Ja tuo kullan ja minunvihreän sekoitus on aaaaivan ihana! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ihan samat fiilikset; vaikea kuvitella sellaista pukua tai niin näyttäviä koruja itselleni, mutta ovat ne vaan niin upean näköisiä! :)

      Poista
  2. Ihanat nuo korvakorut ja uuuh nuo isot helmet seppeleistä roikkumassa! Eikö ole ihanaa, kun tietää, että joku on varmasti se _oma juttu_??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen niin innoissani korviksista! Pitää vain toivoa että ovat livenä yhtä ihanat :) Pidän kyllä kovasti kuviosta ja hauska keksiä eri kohteita sen toteuttamiseen :)

      Poista