perjantai 29. elokuuta 2014

Kakku-unelmia

Keskusteltiin muutama päivä sitten sulhasen kanssa hääkakusta ja jälleen kerran hän oli samaa mieltä kanssani sen ulkonäöstä - hurraa! Suunnitteilla on perinteinen kolmekerroksinen kakku häidemme teemaan sopivin värein. Kakkuun tulee siis väreiksi vaaleanpunainen ja valkoinen, mutta pienellä twistillä. Haluan siihen nimittäin siistin liukuvärjäyksen, eli ombré-värin.

Kakun päällinen saisi olla jonkinlainen tuorejuuston ja kermavaahdon sekoitus, joka levitetään kakkuun lastalla luoden siihen elävän pinnan.

Näissä kuvissa tulee hyvin esille haluamani värit ja kakun koko:

[kuva]

[kuva]

[kuva]

Kakun pintatekstuuri saisi olla hyvinkin tällainen:

[kuva]

[kuva]

Vielä jos täytteen saisi teemaan sopivaksi:

[kuva]

Makuina ja täytteinä voisi olla esimerkiksi valkosuklaa, mansikka, kinuski, sitruuna tms. Toisaalta kakku voisi näyttää leikattuna melko makeelta myös jos täyte olisi tummaa suklaata, mutta en oikein tiedä olenko suklaakakkujen suuri fani. Moussepohjainen täyte sopisi mielestäni kakkuun paremmin kuin raskas suklaa.

Kakun koristeeksi on näillä näkymin tulossa ainostaan päällelaitettava kakkukoriste, joita olen jo etsiskellyt eri nettikaupoista. Emme halua perintäistä morsian&sulho asetelmaa, vaan esimerkiksi laserleikatut puukirjaimet tai muut kuviot olisivat siistejä. Löysin yhden, jossa on suutelevan morsiusparin siluetit ja vieressä istuva koira, sehän olisi hauska!

Tällaisia kakku-unelmia tällä kertaa!

8 kommenttia:

  1. Vitsi, noi kakut näyttää kyllä syötävän hyviltä. Vähän harmittaa, että meille tulee kakku ravintolan puolesta, niin ei voi tilata täysin sellaista kuin haluaa tai siitä ainakin joutuisi maksamaan ekstraa. Pitää varmaan joskus kotona koittaa leipoa tuollainen unelmakakku ihan vaan omaksi iloksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin tekisi ihan muuten vain mieli kokeilla tehdä tämäntyylinen kakku, voisihan sitä seuraavan kerran kun tekee mieli leipoa pyöräyttää tällaiset pintakäsittelyt kakkuun ;)

      Poista
  2. Näyttää niin namilta! Me haluttiin myös tuollainen "rikottu kuorrutepinta" ja kakku olikin aika pitkälti samanlainen kuin tuo valkoinen, jossa on kukkia. Kakuntekijä olisi saanut laittaa meidän kakkuun kukkia enemmänkin, joten kannattaa näyttää kuvia ja verbalisoida selkeästikin mitä haluaa, ettei ilme mene vain sinne päin. Meidän kakku oli kyllä tosi nami muuten, joten sikäli ei valittamista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Kiva kuulla että pinta on oikeasti toteutettavissa :)

      Poista
  3. Mä olen joskus leiponut tuollaisen "sateenkarikakun", ja se on yllättävän helppoa! Tietysti se vaatii vähän hermoja ja pirusti kuppeja, mutta oli kyllä sen arvoista! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, voin kuvitella kippojen määrää :D Nyt pitää kyllä keksiä joku hyvä syy juhlaan niin pääsen minäkin tätä kokeilemaan!

      Poista