maanantai 1. syyskuuta 2014

Mikä alkaa K:lla ja loppuu arkkibuffettiin?

Meidän häihin on ehdottomasti tulossa ihana karkkibuffet, joka on nähtävästi saavuttanut suuren suosion blogimorsianten häissä. Karkkibuffetiin olemme jo hankkineet muutamia kannellisia lasiastioita ja toisia löytyy jo ennestään kaapeista. Olemme suunnitelleet avaavamme buffetin pääruokailun jälkeen, kahvittelun aikoihin. Sijoitamme buffetin ruokasalin puolelle, joten se vaatii peittelyä lasten uteliailta katseilta. Tähän tarkoitukseen hankimme luultavasti yksinkertaisen lakanan tai pöytäliinan, jonka nurkkiin laitamme roikkumaan söpöt pöytäliinanpidikkeet. Olisi hauska myös saada buffet pöydän yläpuolelle perinteinen "open/closed" kyltti, jonka voisi kääntää buffetin avautuessa.

Minulle on äärimmäisen tärkeää, että karkkibuffet on häiden väriteeman mukainen. Buffetiin voisi näin ollen laittaa esimerkiksi mariannekarkkeja, vaahtiksia, mansikka- ja toffeepalloja, geishoja, polkkakarkkeja ja punavalkoraidallisia, pyöreitä tikkareita. Jos kehityn (eli harjoittelen) tarpeeksi, voisin tarjoilla buffetissa myös macaron-leivoksia. Karkkibuffetin toteuttamiseen löytyy monia erilaisia tapoja ja esillepanoon voi halutessaan panostaa paljonkin somisteiden avulla.

[kuva]

Purkkeihin haluaisin kiinnittää etiketit satiininauhalla, hyvinkin yllä näkyvän kuvan tyyliin. Etiketit tuunailen luultavatsi itse koneella tulostettaviksi.

Jos karkit normaalissa muodossaan tuntuvat hieman tylsiltä, voisi ehdottomasti lähteä kokeilemaan karkkien tuunausta. Esimerkiksi vaahtokarkkeja voi dippailla vaikka suklaaseen ja ripotella päälle nonparelleja. Jos vaahtikseen vielä työntää tikun, saadaan aikaan hauska vaahtistikkari. Valkoisia tikkaritikkuja voi ostaa esimerkiksi Confetti verkkokaupasta. Valkosuklaa on hyvä valinta, jos ei tahdo väriskaalaan ruskeaa. Valkosuklaata voi myös sävyttää vaikka vaaleanpunaiseksi punaisen elintarvikevärin avulla.

[kuva]

[kuva]

Näitä minun täytyy ehdottomasti kokeilla!

Haluaisin rakentaa karkkibuffetin mahdollisimman symmetriseksi, joten kaikkia löytämiäni purkkeja ja vateja pitäisi olla vähintään kaksi kappaletta. Tähän suuntaan ollaan onneksi jo menossa. Hankittavaa buffetpöytään riittää vielä runsaasti, niin purkeista kauhoihin ja lopulta tietenkin karkkeihin. Karkkeja nyt ei kannata kauhean aikaisin lähteä tilaamaan, koska kyllähän ne saisivat olla tuoreita vielä hääpäivänä. Saa nähdä kuinka paljon lähden toteuttamaan tarjottavista itse. Kokemuksesta voin kertoa, että haalin itselleni esimerkiksi joulun alla aivan liian paljon keittiöhommia (joulukarkkien parissa), mikä saa kyllä aikaan melkoisen stressaavia iltoja.

Hyvää alkavaa syyskuuta kaikille!

6 kommenttia:

  1. Minulle myös suunnitellessa oli tärkeää värikoodin noudattaminen, mutta kaasoilta tuli tiukkaa palautetta edellisestä karkkibuffasta, että noottia tulee jos sieltä ei löydy salmiakkia! :D Kannattaa siis kuitenkin metsästää mahdollisimman monipuolista makumaailmaa, vaikka sitten käärepapereissa. :)

    VastaaPoista
  2. Ihanalta näyttää suunnitelmat. Hyvä että raaskisi syödä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Niinpä, nämähän toimivat myös kuin koristeina ;)

      Poista
  3. Mä haluaisin myös, että karkit noudattelis häidemme teemavärejä. MUTTA en silti tiedä, kykenenkö jättämään lempikarkit pois vain sen takia, että ne on väärän värisiä... :| Tästäkin asiasta saa näköjään hankalan niin halutessaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei onneksi ole mitään must-have karkkeja, niin väriskaalalla ja makujen monipuolisuudella mennään :)

      Poista