perjantai 13. helmikuuta 2015

Pompomit häissä

Olen jo muutamaan otteeseen esitellyt askartelemiani pompomeja ja suunnitelmiani niiden käyttämiseksi. Eräänä iltana törmäsin kuviin meidän juhlapaikasta, joissa näkyi pompomeja roikkumassa katosta. Jostain syystä kuva ei oikein miellyttänyt ja aloin jo pohtimaan, mikäli pompomit pitäisi jättää kokonaan pois. Lisäksi sain tietää, että tilan koristeluun oli käytetty noin 120 pompomia! Sellainen määrä edellyttäisi aivan liian paljon työtä, kun yhden pallon avaamiseen menee noin 10 min. Sinänsä juhlatilamme ei edellytä erityisiä kattokoristeita ja ilman niitä korkea tila pääsisi luultavasti paremmin oikeuksiinsa. Siksi päätimmekin sulhasen kanssa yhteistuumin, että pompomeja ei ripusteta salin kattoon. Valoketjut meille sen siijaan kyllä tulee, sllä ne ovat juuri sopivan pitkät ja tarpeeksi hillityt.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö meidän häiden koristelussa tulla pompomeja näkemään. Päin vastoin, ajattelin korostaa niillä tiettyjä asioita ja alueita. Ainakin tanssilattian ylle haluamme niitä ripustaa ja vaikka lasten leikkihuoneeksi kaavailtuun loungetilaan. Lisäksi haluamme korostaa mm. karkkibuffettia, photoboothia, lahjapöytää ja juomapöytää pompomien avulla. Näihin päätöksiin päädyttiin muutamien inspiraatiokuvien myötä. Voin sanoa, että olen todella innoissani tästä ideasta ja siitä, että pääsen ehkä vähän helpommalla kun niitä pompomeja ei tarvitse ihan sataa askarrella. Ehkäpä 30 kpl jo riittäisi.

[kuva]

[kuva]

[kuva]

Nyt ei kuitenkaan pelkät pompomit enää riittäneet vaan tilasin ebaysta niille kavereiksi yhteensä 40 pinkkiä ja valkoista honeycomb- sekä riisipaperipalloa. Haluaisin näiden lisäksi tehdä myös ihania, roikkuvia paperista leikeltyjä ympyrä- tai sydänketjuja. Myönnän, että tämä alkaa kuulostamaan aika paljolta, mutta haluan että koristeita on runsaasti. Pihistelyyn en tahdo ruveta, koska koristelu on minulle niin tärkeää!

Pompomeille voi löytyä monenlaisia muitakin käyttötapoja. Tampereen häämessuilla näin niitä pöytäkoristeina ja kerran törmäsin inspiraatiokuvaan, jossa pienet pompomit toimivat servettirenkaina. Niillä voi myös korvata kukkia tai vaikkapa koristella tuoleja.

[kuva]

Moni varmaan pitää tällaisia pohdintoja hieman turhina. Minä vain rakastan ihanien asioiden luomista, koristelemista ja sisustamista, joten juhlapaikan koristeet niin herkkuja ja paperituotteita kuin kukkamaljakoita myöten ovat minulle hääsuunnittelun tärkeimpiä ja ihanimpia asioita. 

Tunnustaako joku muukin olevansa intohimoinen koristelija?

P.S. Tässä meni rikki blogin 100. postaus!

4 kommenttia:

  1. Mun mielestä tuo eri paikkojen korostaminen pompomeilla kuulostaa ihanalta idealta! Kyllä tanssilattialla olis hyvä tanssia kun juuri sitä oltais tommosilla korostettu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun olet sitä mieltä! Meilläkin on tosi hyvä fiilis tämän idean suhteen, tulee varmasti kivan näköistä :) Tähän mennessä pompomien sijoitus on ollut vain ajatuksen tasolla. Tosi ihanaa, että nyt pystyy oikeasti kuvittelemaan, millaisia kokonaisuuksia niillä saadaankaan aikaan :)

      Poista