tiistai 9. joulukuuta 2014

Hääjuhliin pukeutuminen

Morsiamena olen tietysti kovasti pohdiskellut omaa pukeutumistani ja tietenkin sulhasen pukeutumista. Ajattelin kuitenkin tällä kertaa koota vinkkejä vieraiden ja etenkin kaasojen sekä läheisten, kuten äitien pukeutumiseen. Mikä meille naisille olisikaan hauskempaa kuin asukokonaisuuksien kokoaminen hääjuhlan tapaiseen tapahtumaan.

Idean tähän aiheeseen sain ELLE:n listaamista vuoden 2014 upeimmista punaisen maton ilmestyksistä. Pinnalla olivat erityisesti strassit, läpinäkyvät kankaat, suuret pitsimäiset kuviot ja erilaiset leikkaukset. Sanoisin että näillä voidaan pelata myös ensi vuoden pukeutumisessa, varsinkin leikkaukset tuntuvat muuttuvan entistä rohkeimmiksi ja ihastukseni pitsi muuntuu suuremmiksi ja modernimmiksi kuvioiksi.

[kuvat]

Mutta mitä ei sitten kannata häävieraana valita päälleen? Ensimmäisenä tulee mieleen valkoinen väri - tuo ehdoton no-no. Liian lyhyitä ja tiukkoja mekkoja kannattaa välttää, kuten myös syvään uurrettuja vaihtoehtoja tai vaikkapa farkkuja. Häät ovat joka tapauksessa omalla tavallaan perinteitä kunnioittava juhla, joihin osallistuu myös vanhemman sukupolven edustajia. Lisäksi tyylikäs pukeutuminen osoittaa kunnioitusta niin hääparia kuin muita vieraita kohtaan.

Pukeutumiseen vaikuttaa tietty vuodenaika, mutta myös mahdollinen pukukoodi. Smart casual edellyttää tyylikästä eikä liian paljastavaa pukeutumista, joten esimerkiksi polvipituinen mekko on naiselle sopiva valinta. Cocktail taas on hieman juhlavampi, mekko voi esimerkiksi olla strassein koristeltu eikä asun tarvitse olla kovin konservatiivinen. Black tie taas tarkoittaa pitkää iltapukua naisille, eli punaisen maton tyyliin mennään. Useimmiten näkisin, että pukukoodittomiin häihin voi soveltaa cocktailin tai smart casualin periaatteita.

Aloitetaanpa talvihäistä, jotka ehkäpä ovat enemmän ajankohtaisia tällä hetkellä. Itse mekon väriksi valitsisin mustan tai sinisen ja toisin kokonaisuuteen vähän blingiä asusteilla. Punaista ja sen eri sävyjä välttelisin ihan vain jouluassosiaation takia.

1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9

Kesällä taas pukeudutaan kepeämpiin asuihin, kukkakuvioihin ja kirkkaisiin väreihin. Itse välttäisin tummia sävyjä kesällä, sillä ne voivat vaikuttaa tunkkaisilta. Vaaleat, hempeät värit ja kevyet materiaalit ovat varmoja valintoja.

1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8

Yllä näkyvistä mekoista käy varmaankin ilmi, että olen yhtä paljon kukkaprinttien fani kuin pitsikuvioidenkin. Nämä nyt ovat nopeasti valittuja kokonaisuuksia, mutta voisin ainakin kuvitella itse pukeutuvani tällaisiin mekkoihin ja asusteisiin häävieraana. Samaistuitteko te naislukijat johonkin näistä talvi- tai kesähäätyyleistä?

3 kommenttia:

  1. Samoilla linjoilla menisin itsekin ja ehkä kesähäissä suosisin vielä pitkää kepeää (esim. sifonkista) mekkoa. Jotenkin olen pukeutumisasioissa sen verran konservatiivi, että en uskaltaisi häihin laittaa mustaa mekkoa. En haluaisi sitä tulkittavan minkäänlaiseksi kannanotoksi hääparin suuntaan ja mustien mekkojen ollessa melko harvinainen näky häissä pelkäisin pistäväni tummissa muiden juhlijoiden silmään. Olenkohan ihan kivikautinen? Toinen asia tietysti olisi, jos hääpari erityisesti toivoisi vierailta pukeutumista mustaan. :)

    VastaaPoista
  2. Mulla on sama homma kuin Sarin kanssa tuosta mustasta mekosta. Se tosiaan on vähän semmoinen väri, mikä perinteisesti on mielletty kannanotoksi hääparia kohtaan. Mun mielestä muutenkaan niin surullinen ja synkkä väri ei jotenkin sovi iloiseen rakkausjuhlaan, vaikka muihin talvijuhliin klassisuudellaan ovatkin oiva valinta.

    Jollain tapaa mulla on myös ollut jokin fiksaatio että häihin täytyy pukea kuvioton mekko. Näyttää morsiamen seesteisen valkoisen mekon rinnalla paremmalta yksiväriset mekot kuin erilaiset kuvioiden sekamelska. :D

    Mutta mulle on kyllä ihan sama, mitä meidän vierailla on päällä. Saatan ehkä sekunnin mielessäni pyöräyttää silmiä jollekin valinnalle, mutta ei se juhlien tai omaan tunnelmaan kuitenkaan vaikuta. :)

    VastaaPoista
  3. Kiva kuulla teidän ajatuksestanne asiasta! En minäkään usko että hääparilla on kauheasti ole aikaa pällistellä vieraiden pukeutumista, ellei nyt ole jotain todella mautonta :) Pukeutuminen riippuu myös varmasti paljon siitä, minkälaiset häät ovat tulossa - perinteiset vaiko huolettomat. Perinteisiin häihin musta varmasti voisi olla väärä, sillä se on yleensä nähty surun värinä. Nykyään kuitenkin häävieraiden pukeutumisessa on alkanut nousta elegantti pukeutuminen perinteisen edelle ja koska musta on elegantti väri, se sopii monen trendiasiantuntijan mukaan myös häihin. Mutta loppujen lopuksi asia riippuu lähes täysin siitä, millaisiin häihin ollaan menossa. :)

    VastaaPoista