torstai 12. maaliskuuta 2015

Juhlapaikkavisiitti

Sunnuntaina matkustin Vaasaan tarkoituksenani hoitaa alta pois kaikenlaisia hääsuunnitteluhommia äitini kanssa ja olimme kyllä niin ahkeria! Maanantaina kävimme heti alkuun juhlapaikallamme mittailemassa ja tuumailemassa erinäisiä asioita. Loppujen lopuksi saimme päätettyä karkkibuffetin, photoboothin, baaripöydän, naulakon ja meidän pöydän paikat.




Maanantaina oli aivan ihana auringonpaiste mutta hirvittävän kova tuuli, meren puoleisella pihalla ei pystynyt yhtään fiilistelemään maisemia. Toivotaan siis ettei meidän hääpäivänä puhalla noin kova tuuli! Ylemmässä kuvassa näkyy takkakabinettiin vievä ovi, joka meidän häissä tulee toimimaan lasten leikkihuoneena. Olisi hyvä sijoittaa lapsiperheet lähelle tätä nurkkaa, jotta saataisiin pidettyä tila mahdollisimman lapsiystävällisenä ja rauhallisena.




Ylemmässä kuvassa on baaripöydän paikka. Siitä kohtaa siirrytään salista aulan puolelle, joka alemmassa kuvassa näkyy. Aulaan tulee matalien pöytien kohdalle noutopöytä. Näin saamme baarin paikkaan, jossa kaikki varmasti huomaavat sen ja siinä on helppo käydä "asioimassa".

Kotiin päästyämme ryhdyimme tekemään lopullista pöytäsuunnitelmaa, josta tuli sitten aivan täydellinen. Suunnitelmassa on yksi ylimääräinen pöytä, joka luultavasti tulee jäämään pois. Tämä on pöytä aivan lapsinurkkauksen kupeessa, joka tukkii kulkuväylää liikaa. Muutoin kaikki kutsutut vieraat lapsineen mahtuvat suunnitelman mukaan pöytien ääreen. Teimme myös alustavan istumajärjestyksen ja voin ehdottomasti suositella muillekin sen tekemistä jo tässä vaiheessa. Toki muutoksia tulee vielä kun saamme tietää, ketkä häihimme loppujen lopuksi osallistuvat, mutta muutosten tekeminen jo valmiiseen suunnitelmaan on niin paljon helpompaa, kuin että siinä kiireen keskellä alkaa tekemään koko suunnitelmaa alusta alkaen. Meillä meni kuitenkin aika monta tuntia tässä hommassa.


Jo vähän väsyneessä tilassa ryhdyimme vielä leikkaamaan kaitaliinakangasta. Saimme leikattua noin puolet ja kyllä siinäkin meni aikaa. Onneksi kuitenkin aloitimme jo nyt, sillä minulla oli melko tarkasti optimoitu määrä tuota kangasta niin nyt saamme kaiken varmasti riittämään.


Kaitaliinoihimme ostettiin Ikeasta AINA-kangasta jonka hinta on 7,99€ metriltä. Taitaapi olla aika kallis IKEA-kangas, mutta materiaali oli todella laadukkaan tuntuista ja ulkonäkö aivan täydellinen. Loppujen lopuksi kaitaliinat tulivat maksamaan meille noin 120€, mikä nyt ei ole ihan hirveä summa kaikenlaisiin muihin häämenoihin verrattuna.

Viime postauksessa kirjoitin pöytäliinoista, joiden suhteen suunnitelmat eivät vielä ole valitettavasti edenneet. Aion olla pitopalveluun yhteydessä ja kysellä hieman heidän hinnoittelustaan, kun meidän pöytämäärällä hinnaksi tulisi lähemmäs 300 euroa. Toivottavasti hyvä mutta edullinen ratkaisu vielä löytyy!

2 kommenttia: