lauantai 30. toukokuuta 2015

DIY: Näin taittuu pleksi

Lauantain projektiksi muodostui meillä kakkutasojen ja karkkibuffetin tasojen suunnittelu ja valmistaminen. Olemme nimittäin jo muutama kuukausi sitten päättäneet, että emme halua kakkujen olevan perinteisten tasojen päällä, vaan haluamme ehdottomasti pleksimuovista tehdyt, kevyen näköiset tasot. Lisäksi karkkibuffettiin tarvittiin kahden purkin kallistamiseen sopiva taso. Selailin netistä tutoriaaleja pleksin taivuttamiselle ja se vaikutti loppujen lopuksi melko helpolta. Tärkein työkalu tähän on kuumailmapuhallin, mikä meiltä löytyi jo ennestään.

Siispä haimme Biltemasta 1200x800 mm kokoisen palan pleksiä hintaan 34,90€. Kotona leikkasimme palan kuviosahalla oikean kokoisiin paloihin ja ryhdyimme hommiin. Muutama harjoituskappale tarvittiin, mutta onneksi pleksiä oli vähän ylimääräistä. Kiinnitimme siis pleksin pöydälle laudan päälle puristimien avulla, laitoimme myös puristimien ja pleksin väliin laudan. Tarkan mittaamisen jälkeen totesimme kulmien olevan jämptisti 90 astetta ja mittojen oikeita, jonka jälkeen ryhdyimme puhaltamaan kuumailmapuhaltimella kohti taitoskohtaa. Muutaman minuutin kuluttua pystyi huomaamaan, kuinka pleksi taipuu jo alaspäin. Siispä otimme kolmannen laudanpätkän, jolla painoimme pleksin oikeaan kulmaan.




Muutama taitos lisää ja näin meillä oli siistit kakku- ja herkkubuffet tasot! Kakkutasoja tulee vielä toinen, korkeampi versio. Tämä projekti vaatii hieman työkaluarsenaalia, mutta toisaalta tällaisia ei kyllä muualta saa kuin itse tekemällä. Nyt odotetaan innolla, että nähdään nämä käytössä hääpäivänämme! 

9 kommenttia: