perjantai 30. tammikuuta 2015

Hulvaton hääkisa

Kelpaisiko hääbudjetin keveneminen muutamalla tonnilla? Uskon ettei kauhean moni tässä vaiheessa kieltäytyisi. Mikäli kaveripiiristä löytyy itsesi lisäksi 3-5 yllytyskelpoista hupailijaa joilla pokka kestää, suosittelen kirjoittamaan hauskan hakemuksen tai vaikkapa kuvaamaan hillittömän kaverivideon ja osallistuvan Amoriini.comin ja Love Me Do:n järjestämään Hulvattomaan hääkisaan!

[kuva]

Kyse on siis kisasta, joka järjestetään Love Me Do-tapahtumassa 14.2.2015 Turussa. Kisaan tarvitaan muun muassa hyvää huumorintajua ja näppäryyttä sekä rohkeutta. Palkinnot ovat muuten melko mahtavat, lahjakortteja on mm. 1000€ edestä Stilissimaan ja 500€ Malmin Korupajaan sekä satojen eurojen edestä niin somistevuokraamoon, parturiin kuin floristillekin. Lue lisää kisasta ja palkinnosta Love Me Do:n sivuilta tai Amoriini.comista.

Hakemuksen voi lähettää osoitteeseen info@lovemedo.fi. Lisäpinnoja voi kerätä tiimilleen jo hakuvaiheessa teemaan sopivilla Instagram kuvilla täggäämällä #amoriinicom ja #lovemedo. Joukkueita valitaan kuulemma "sopiva määrä", joten hakemukseen kannattaa panostaa!

Mahtavuutta, Love Me Do:ssa nähdään!

torstai 29. tammikuuta 2015

Ystävänpäivän ihana häätapahtuma

Ihana Love Me Do -häätapahtuma lähestyy! Buukattiin sulhasen kanssa alkuviikosta hotelli Turusta, joten innokkaina odotetaan tämän vuoden ystävänpäivää. Ihanaa kun pääsemme minilomalle ja Love Me Do:n tarjoamiin häätunnelmiin. Toivottavasti mahdollisimman moni muukin pääsee mukaan!

Vuoden hääblogia voi äänestää tapahtuman sivuilla vielä muutaman päivän ajan, joten nyt kaikki äänestämään suosikkiblogejanne! Äänestää saa kaikissa kategorioissa kerran päivässä ja äänen voi antaa monelle blogille. Hop hop, äänestämään tästä! Onneni, unelmain on ehdolla kahdessa kategoriassa, jotka ovat vuoden hääblogi ja vuoden tulokas.

http://lovemedo.fi/vuoden-haablogit-2015

Huomenna on tulossa kattavampi postaus eräästä Love Me Do:n melko hulvattomasta ohjelmanumerosta, joten palaillaan silloin!

tiistai 27. tammikuuta 2015

Erilainen herkkubuffet

Meidän häissä tullaan näkemaan ihana karkkibuffet "perinteiseen tapaan". Teemaan väriltään sopivia karkkeja tarjoillaan somista lasipurkeista, varusteina kauhat ja raidalliset paperipussit. Mikäli suosittu karkkibuffet alkaa kuitenkin jo tuntumaan vähän tylsältä, riittää vaihtoehtoisia ratkaisuja. Itse en enää karkkibuffetistamme luovu, mutta tällaisia herkkubuffetteja olisi kyllä melko makeaa päästä maistelemaan!

[kuva]

Popcornbaari on herkkubuffettien suolainen vaihtoehto. Popparit voi maustaa etukäteen ja erimakuiset popparit saadaan kivasti jaoteltua omiin astioihin. Toinen vaihtoehto on antaa vieraiden maustaa popparinsa itse. Tähän herkkubuffettiin löytyy makeita popparipurkkeja mm. Tigerista, Clas Ohlsonilta, Juhla Centeristä ja Confettista.

[kuva]

Tähän aivan uskomattoman herkullisen näköiseen kuppikakkubuffettiin törmäsin Best Day Ever -sivustolla. Ohjeet buffetin toteuttamiseen kannattaa ehdottomasti käydä lukemassa täältä, josta löytyy myös reseptit. Tämä olisi niin ihana toteuttaa! Voisin ihan hyvin vetäistä tällaisen tarjoilun vaikka kun kaasoni tulevat seuraavan kerran kyläilemään. Tällaisessa herkkubuffetissa on tietenkin paljon enemmän työtä, kuin esimerkiksi karkkibuffetissa tai popparibaarissa. Silti, kuppikakkubuffetti olisi melko suuri osa herkkutarjoilua häissä, joten muissa jälkkäreissä voisi säästellä. Vieraatkin varmasti ihastuisivat tällaiseen tarjoiluun!

[kuva]

Vohvelit ovat heikkoukseni ja voin kuvitella, että ne maistuvat myös monille muille. Vohvelibaarissa voi käyttää vaikka Lidlistä löytyviä nelikulmaisia vohveleita, jotka voi lämmittää kätevästi paahtimessa. Lisukevalikoimiin voisi kuulua esimerkiksi suklaa- ja kinuskikastikkeet, hedelmät, strösselit ja karkit. Myös tämä vaihtoehto on melko täyttävä, joten hääherkkuja kannattaa jälkkärin puolella kenties karsia.

[kuva]
Tämä viimeinen vaihtoehto on todella erilainen kuin aikaisemmat, mutta aivan yhtä ihana. Periaatteessahan kahvipapubaarikin on herkkubaari, mutta toimii samalla vieraslahjana! Vieraat saavat tehdä eri kahvipavuista oman sekoituksensa ja viedä mukanaan muistona häistä. Lisäksi tämä herkkubuffet on melkoisen hyväntuoksuonen. Silti, kannellisia purkkeja kannattaa ehkä harkita, ettei koko juhlapaikka tuoksu pelkästään kahvilta.

Mikä on teidän suosikkinne? Itse en osaa valita kuppikakkujen ja kahvin välillä, molemmat toimivat niin hyvin omalla tavallaan!

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Fiiliksiä Suomen Häämessuilta

Viime viikonloppuna vierailimme sulhasen kanssa Suomen Häämessuilla Tampereella ja kokemus oli kaikin tavoin positiivinen. Messuilla oli mielestäni todella hyvin esillä paikalliset palveluntarjoajat kuten Korus design, Muotitalo Tyynelä, Painted by Cakes ja Morsiusgalleria sekä monet muut. Lisäksi nähtiin mm. tuttu Decora House ja uusi tuttavuus, The Cloth House. Oli muutenkin kiva tutustua paremmin Tampereen alueen palveluntarjoajiin, koska olemme asuneet täällä sen verran vähän aikaa vasta, etten oikein tiedä mistä löytää juhlavaatteita tms.




Decora Housen ständillä oli ihania pöytäsommitelmia ja herkullinen karkkibuffet. Näitä katsellessa omat suunnitelmat tuntuivat jotenkin niin pieniltä, mutta eiköhän mekin saada loihdittua juuri sellaiset juhlapöydät ja herkkubuffetit, mistä unelmoimme. Pitäisi vaan päästä kokeilemaan! Meillä on muutenkin tällä hetkellä vähän haasteita noiden pöytien kanssa, kun eilen teimme uusia suunnitelmia huomioiden musiikkiesiintyjän paikan ja täsmällisen kutsuttujen vieraiden määrän. Emme nimittäin saaneet mitenkään kaikkia vieraita mahtumaan saliin neliöpöytien ääreen. Saimme ängettyä saliin 120 henkeä, mutta kutsuttuja on 131. On tietenkin täysin mahdollista, ettei kaikki kutsutut pääse osallistumaan häihimme, mutta kun tässä vaiheessa olisi aika oleellista päättää, että tuleeko meille neliöpöydät vai pitkät pöydät. Ne määrittelevät kuitenkin aika lailla pöytäkoristeiden määrän ja etenkin pöytäliinat. Näitä päätöksiä ei oikein voi jättää kesäänkään. Joten nyt joudumme ehkä joidenkin pahastukseksi siirtymään takaisin pitkiin pöytiin. Mutta ei siitä sen enempää tällä kertaa, palataanpa viime viikonlopun messutunnelmiin.

Paras osa messuja oli ehdottomasti National Wedding Show, joka oli ihaduttavan monipuolinen häämuotinäytös. Nähtävää oli niin morsiamille, sulhasille kuin häävieraille. Morsiuspuvut olivat aika prinsessamaisia ja siten eivät välttämättä puhutelleet aivan kaikkia, mutta edustivat silti mielestäni tämän hetken suosituinta trendiä.







Miesten pukeutuminen oli iloksemme hyvin esillä muotinäytöksessä, kuten myös häävieraiden pukeutuminen. Saimme samalla hyviä vinkkejä siitä, mihin liikkeisiin täällä Tampereella kannattaa suunnata, jos näitä asuja havittelee. Miesten puvut olivat Turo Tailorin, joita löytyy mm. Stockmannilta ja Sokokselta, sekä tietenkin merkin omasta liikkeestä Helsingin Kluuvista. Juhlamekkoja esitteli Helsinkiläinen Zazabella ja Tamperelainen Leimuska, josta löytyy Party Line -malliston mekkoja. Meillä onkin ensi kuussa suunnitteilla kaasojen kanssa mekkojen sovittelua, joten näistä vinkeistä oli ehdottomasti hyötyä.

Voin sanoa, että messuille kannattaa mennä jo ihan muotinäytöksen takia - se oli ehdottomasti näkemisen arvoinen! Kaiken kruunasi kuitenkin alussa nähty musiikkiesitys, jossa iloksemme oli esiintyjänä duo sellon ja kitaran kera. He soittivat aivan upeasti ja sai meidät täysin vakuuttuneiksi siitä, että päätöksemme valita häihimme samantyylinen duo oli juuri se oikea.

Suomen Häämessut järjestetään vielä Oulussa 31.1.2015 ja Jyväskylässä 7.2.2015. Toivottavasti muutkin pääsevät nauttimaan messuista meidän tavoin!

perjantai 23. tammikuuta 2015

Pelastakaa päivämääränne!

Te jotka ette vielä ole toteuttaneet Save the Date korttejanne: tässä teille mahtavan hauska ja persoonallinen idea! Toteutus vaatii pientä laittautumista ja askartelua sekä valokuvaajan tehtävään suostuvan henkilön. Valitkaa paikka, jossa on kaide tms. ja valmistautukaa kirjaimellisesti pelastamaan päivämääränne!

[kuva]

Ihan huippu idea mielestäni!

torstai 22. tammikuuta 2015

Moodboard avuksi hääsuunnitteluun

Hääsuunnitteluun liittyvien ideoiden kokoaminen on onneksi tehty mahtavan helpoksi Pinterestin myötä. Eiköhän melkein kaikilla häitään suunnittelevilla morsiamilla ole Pinterest-taulu täynnä häihin liittyvää inspiraatiota. Silti ideoita saattaa kerääntyä niin paljon, että ne parhaimmat uppoavat kaiken muun sekaan. Kun hääsuunnittelut etenevät tiettyy pisteeseen ja lopulliset päätökset alkavat olla edessä, kannattaa tehdä itsellekin selväksi, mitkä ne tärkeimmät toiveet ovat.

Mielestäni täydellinen tapa parhaiden ideoiden ja inspiraation kokoamiseen on moodboardin tekeminen. Moodboardit ovat tietenkin hyviä työkaluja jo aikaisemmassa vaiheessa. Esimerkiksi täältä löytyy teemoittain koottuja moodboardeja, joista saa todella hyvää inspiraatioita häiden suunnitteluun.

[kuva]

Moodboard on selkeyden vuoksi paras koota aiheittain, eli tehdään ihan oma taulu esimerkiksi kukille, kakulle, koristeille, kampaukselle ja hääpuvulle. Se on täydellinen työkalu mukaan otettavaksi koekampaukseen, floristin tapaamiseen, hääpukusovitukseen ja vaikkapa häämessuille. Moodboardin voi koota tietokoneella kuvanmuokkausohjelman avulla tai ihan perinteisesti leikkaa-liimaa tekniikalla tulostamalla kuvia tai leikkaamalla niitä häälehdistä. Itse suosin tällä kertaa jälkimmäistä vaihtoehtoa. Halusin tässä vaiheessa kerätä kasaan häämeikkiin ja -kampaukseen liittyvää inspiraatiota, sekaan laitoin myös suosikkikukkiani ja muutamia ihanan näköisiä hääkakkuja.




Olen todella innoissani tästä moodboardista, sillä sen avulla voin aivan varmasti esittää kampaajalle ja meikkaajalle juuri minkälaisen lookin haluan itselleni hääpäivänämme. Tämä tulee siis mukaani koekampaukseen ja -meikkaukseen. Mielestäni pienet lisukkeet taulussa, kuten kukat ja muut, eivät ole pahitteeksi, sillä ne kuvastavat meidän häiden yleistä teemaa. Ammattilaisen on helpompi tehdä kokonaisuuteen sopiva työ, jos hänellä on edes jonkinlainen kuva siitä, miltä häämme näyttävät.

Ps. Muistakaa käydä äänestämässä vuoden hääblogia Love Me Do:n sivuilla! Onneni, unelmain on ehdolla kahdessa kategoriassa ja äänestää voi vaikka joka päivä!

maanantai 19. tammikuuta 2015

Häämarssi mietityttää

Nyt kun musiikkipuoli on muuten kondiksessa, on tullut väistämättä pohdiskeltua myös häämarsseja. Jonkin verran olemme kuunnelleet erilaisia vaihtoehtoja, mutta mikään ei ole vielä kunnolla kolahtanut. Perinteisestihän vihkitilaisuuteen kuuluu alku- ja loppusoitto, eli kaksi häämarssia, sekä tilaisuuden aikana laulettavat virret. Virsistä olemme ainakin valinneet yhden, nimittäin suvivirren. Moni on varmaan myös miettinyt, että voiko häämarssiksi kirkkoon valita vaikka leffatunnarin tai muuta viihdemusiikkia, mutta useimmissa tapauksissa se ei käy.

Selaillessani vanhoja häälehtiä, jotka ostin taannoin kirppikseltä, löysin vuoden 2012 Häät -lehdestä viisi soitetuinta häämarssia:

1. Erkki Melartin: Juhlamarssi, Prinsessa Ruusunen op. 22 no. 30


2. Felix Mendelssohn-Bartholdy: Häämarssi, Kesäyön unelma op. 61 no. 9

 
3. Toivo Kuula: Häämarssi op. 3 no. 2


4. Richard Wagner: Morsiuskuoro oopperasta Lohengrin


5. Edward Elgar: Maa tulevaisuuteen, Pomp and Circumstance op. 39


Prinsessa Ruususen häämarssi on todella iloinen, mutta kenties liiankin leikkisä meidän makuun. Mendelssohnin häämarssi taas on jo aika korni - mutta silti melko mahtava! Kukapa ei olisi haaveillut kävelevänsä kirkkoon juuri tämän marssin säestämänä. Toivo Kuulan häämarssi on eniten näistä mieleeni. Juuri sopivan rauhallinen ja tunteita herättävä - tämän marssin voisi kyllä valita. Wagnerin morsiuskuoro ei kovinkaan paljon kohauta. Edward Elgarin Maa tulevaisuuteen taas kuulostaa ihanalta! Silti, luultavasti Toivo Kuulan häämarssi tullaan kuulemaan vihkitilaisuudessamme, mutta mikä valita sen lisäksi? Ehkäpä Eigarin marssi sopisi parhaiten Kuulan marssin kanssa yhteen, vaiko Meldessohnin marssi tuomaan tilaisuuteen vähän mahtipontisuutta?

Mitä mieltä olette?

perjantai 16. tammikuuta 2015

Sittenkin livemusiikkia

On se ihmeellistä kuinka mieli muuttuu. Heinäkuussa kerroin kuinka emme halua häihimme livemusiikkia ja joulukuussa taas kirjoitin, kuinka musiikkisuunnitelmat ovat muuttuneet täysin epäselviksi. Sittemmin olemme päässeet mielestäni todella hyvään lopputulokseen. Päätimme nimittäin noudattaa alkuperäistä suunnitelmaa Spotifylistoista, jotka laitamme ennakkoon offline-tilaan ja häiden ajaksi nimeämme musiikkivastaavan, joka sitten hoitaa musiikin mutkittoman toiston. Helppo homma. Tämän lisäksi olemme päättäneet, että lisäys livemusiikkia ei olisi pahaksi. Emme edelleenkään lämmenneet ajatukselle perinteisestä tanssi/bilebändistä, joten lähdimme pohtimaan minkälaista muuta livemusiikkia häihin voisi saada.

[kuva]

Idean keksin oikeatsaan vieraillessamme Save the Date -häämessuilla, jossa oli esiintymässä jousitrio. Kuuntelin musiikkia aivan lumoutuneena ja aloin salaa unelmoimaan jousimusiikista osana hääjuhlaamme. Asia ei kuitenkaan edennyt ajatuksen tasoa pidemmälle, sillä heikot googlaustulokset eivät antaneet oikein hyvää kuvaa tällaisten musiikkiesiintyjien valikoimasta ainakaan Vaasan seudulla. Viime viikonloppuna Mennään Naimisiin -häämessuilla huomasimme kuitenkin ständin, jossa mainostettiin yhtä duoa. Saimme kuunnella esimerkkejä kokoonpanon musiikista ja iloksemme he soittivat selloa ja kitaraa. Kun häätanssiksi valitsemamme kappale, jota en muuten täällä ole vielä paljastanut, lähti käyntiin, olin jo aivan myyty. Juuri tällaista musiikkia kaipasimme!

[kuva]

Kokoonpano on nimeltään Duo Innato ja he toimivat pääsääntöisesti pääkaupunkiseudulla, mutta saimme heidät silti todella kohtuulliseen hintaan matkustamaan aina Vaasaan asti esiintymään häissämme. Duo kustantaa meille 700€, mikä oli juurikin sen verran kuin livemusiikista olimme valmiita maksamaan. Tämä kustannuserä ei sen sijaan kuulu ennalta määrittelemäämme budjettiin, mutta ei kai näitä mielenmuutoksia pysty ennalta arvioimaan. Tuntuu kuitenkin siltä, että olemme tehneet oikean päätöksen. Todella ihanaa, että saamme häihimme tällaisen esiintyjän!

Minkälaisia bändejä muille on tulossa?

Duo Innaton musiikkia voi kuunnella tästä.

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Herkullisia löytöjä

Teimme joululoman aikaan, tai tarkemmin sanottuna joulualennusmyyntien aikaan muutamia löytöjä häitä varten. Suunnittelimme jo etukäteen käyvämme katsastamassa joulukarkkien tarjoukset ja löysimmekin kahta eri karkkia buffettiimme, nimittäin mariannet ja geishat. Ostimme molempia kolme 350g laatikkoa, joten kutakin on nyt kilon verran. Ehkä vähän vähemmän kuin monet muut tuntuvat karkkibuffettiin ostavan, mutta emme halunneet hankkia suklaakarkkeja liikaa. Kesällä niitä voisi kuvitella menevän kuitenkin vähemmän.


Jatkoimme karkkilinjalla, mutta näitä emme kuitenkaan tarjouksesta löytäneet, vaan ihan Tigerista. Halusimme ne kuitenkin jo ostaa, koska Tigerin valikoima tuntuu vaihtelevan sen verran, että myöhemmin näitä ei välttämättä olisi enää saatavilla. Ostimme siis sydäntikkareita kolme pussia, yhteensä 36 tikkaria. Uskomme, että tikkareita jää yli, mutta pienempi määrä olisi voinut näyttää vähän hölmöltä. Kaikkien näiden karkkien aikaisimmat parasta ennen päivämäärät olivat tämän vuoden syyskuussa, joten meidän heinäkuisiin häihin ne käyvät vielä aivan hyvin.

Clas Ohlsonilta löysin liitutaulutarroja, joille en ole vielä keksinyt lopullista käyttötarkoitusta. Kenties ne liimataan kiinni pöytien vesipulloihin ja niihin kirjoitetaan vaikkapa pöytänumerot. En vaan voinut jättää näitä ostamatta koska olen niin varma, että tässä on jokin mahtava idea jota en ole vielä keksinyt! Kenties jollakin on jokin ehdotus?


Kävimme myös Vaasan minimanissa tarkastamassa joulualet ja löysimmekin sieltä toivomiani lyhtyjä kaksi kappaletta. Lyhtyjä olen kaavaillut juhlapaikamme merenpuoliselle terassille, jossa ne saisivat luoda tunnelmaa illan hämärtyessä. Nämä taisivat maksaa huikeat 7 euroa kappale! Korkeutta lyhdyillä on noin 40 cm, eli ovat juuri sopivan kokoiset.


Tarkoituksena olisi lähipäivinä tilata muutamia juttuja karkkibuffettiin ebaysta, kuten ottimia ja paperikippoja. Lisäksi olen suunnitellut hankkivani juhlapaikan pöytiin helmikoristeita, joita löytyy muuten melko hyvään hintaan tällä hetkellä Juhla Centerin alennusmyynnistä. Kannattaa käydä tsekkaamassa!

Minusta ostosten tekeminen näin pikku hiljaa tuntuu toimivan melko hyvin, ei tule sitten liian suurta menoerää kerralla. Olisi mukavaa käydä Tallinnassakin tässä kevään aikaan ja vaikka kesällä uudelleen, niin saisimme muutamassa erässä hankittua juomat häihin. Olen ymmärtänyt, että tämänhetkisissä tuotteissa parasta ennen päivämäärät ulottuvat ainakin syksyyn asti, joten voisimme niitä jo ihan hyvin hankkia.

Ps. Muistakaa käydä äänestämässä suosikkiblogejanne vaikka päivittäin Love Me Do:n vuoden hääblogi ja vuoden tulokas kategorioissa! Äänestämään pääsee tästä.

maanantai 12. tammikuuta 2015

DIY: Happy Joe pullojen maalaaminen

Edit // lue lopputuloksesta ja nappaa uudet vinkit tästä postauksesta

Kuten monet muut, mekin olemme säästäneet Happy Joe siideripulloja häitämme varten. Aiomme käyttää niitä maljakoina ruusuille ja neilikoille, jotka asetamme joka pöytään. Pullot sellaisenaan tuntuvat kuitenkin hieman tylsiltä ja monet koristelevatkin niitä esimerkiksi pitsinauhoin. Pitsi- tai juuttinauhat eivät kuitenkaan kuulu meidän häiden teemaan, vaan tavoittelemme jotain hieman yksinkertaisempaa. Siksi päätimme maalata pullomme valkoiseksi, kuten olen tässä kirjoituksessa esitellyt.

Meiltä löytyi varastosta puolillaan oleva purkki valkoista seinämaalia, jonka päättelimme sopivan tähän tarkoitukseen aivan hyvin. Laimensimme maalia hitusen vedellä muovipullossa, josta kaadoimme sitä pulloihin.




Maali oli juuri sopivan löysää, että pulloa pyörittelemällä se levisi tasaisesti pullon seinämiin. Pyörittelimme pulloa siten, että ylimääräinen maali valui takaisin maaliastiaan.


Jätimme pullot kuivumaan pystyasennossa ja osa maalista valuikin pohjalle, jonne sitä kertyi melkoinen kerros. Maalikerros pullon seinämissä jäi ihan riittäväksi, mutta kuivumisaika venähti melko paljon pohjalla olevan paksun kerroksen takia. En luottaisi maalin kestävän vettä vielä varmaan kuukauteen. Silti, häihimme on vielä puolisen vuotta aikaa, joten asia ei meidän tapauksessa haittaa. Välttääkseen tällaisen tilanteen voisi pullon asettaa väärin päin kuivumisen ajaksi, jotta kaikki ylimääräinen maali valuisi pois.


Lopputulos on mielestäni aivan ihana, kyllä tällaiset kelpaavat hääjuhliimme! Yhdelläkin kukalla saa aikan oikein mukavan näköisen kokonaisuuden, kun maljakko on hillitty. Oli aika jännittävää lähteä näitä toteuttamaan, kun tämä idea on ollut mukana ihan hääsuunnittelujen aloittamisesta asti. Nyt sitten saimme vihdoin nähdä, miltä kukat juhlapaikan pöydillämme voisivat näyttää ja päätös vaikuttaa olleen oikea. Näillä siis mennään, nyt meidän tulisi vain kerätä toiset 15 pulloa, sillä haluaisimme näitä kaksin kappalein jokaiseen pöytään, eli yhteensä runsaat 30 kappaletta.

Onko muilla tulossa Happy Joe pulloja maljakoiksi?

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Mennään naimisiin! -häämessut

Nyt on tämän viikon messut messuiltu! Käytiin sulhasen kanssa Mennään naimisiin! häämessuilla Wanhassa Satamassa ja oli kyllä kattavat messut. Olisi ollut todella kiva päästä seuraamaan Sulhasen hääpukeutuminen -tietoiskua, mutta valitettavasti myöhästyimme siitä. Sen sijaan ehdimme katsoa häämuotinäytöksen, jossa oli melkoisen ihania morsiuspukuja ja muutama hieno sulhasen hääpuku. Vähän kyllä jäi harmittamaan, että sulhasen pukeutuminen oli muotinäytöksessä rajattu kolmeen pukuun. Eikös niitä sulhasia kuitenkin ole yhtä paljon kuin morsiamiakin? Muuten näytöstä oli kyllä hauska seurata vaikka oma hääpuku onkin jo löytynyt. Näytöksestä sai kuitenkin niin paljon inspiraatiota ja ihanan hääfiiliksen! Puhelimella otetut kuvat eivät tosin tuo oikeutta näille ihanille luomuksille.








Kuten muotinäytöksen alussa mainittiin, pukujen selkäpuolet ovat muuttuneet entistä koristelluimmiksi ja roheammiksi. Tällaisia esimerkkejä nähtiin näytöksessä useita. Pidin erityisesti siitä, että näytöksessä oli todella monimuotoinen valikoima pukuja. Oli lyhyttä ja pitkää, konservatiivista ja rohkeaa, romanttista pitsiä ja prinsessamaista tylliä sekä 1920-luvun glamouria. Etenkin mieleeni jäi Ateljé Tuhkimotarinan ja Morsiuspukuliike Josefinan puvut, joita olen ennenkin ihastellut. Näytöksessä nähdyt hiuskoristeet olivat myös todella upeita. Oli niin hattuja kuin höyheniä sekä pieniä strassikoruja. Kukkakimput olivat ihanan söpöjä mutta oli joukossa myös säväyttäviä luomuksia. Kokonaisuus oli ilahduttavan monimuotoinen ja kaiken kattava!

Katselimme messuilla eritysesti sulhaselle pukuinspiraatiota. Etenkin Suomen Pukuvuokraamon ja Sartoria Rossin ständeiltä löytyi miellyttävän näköisiä pukukokonaisuuksia.


Molemmissa vaihtoehdoissa on plussia ja miinuksia. Oikeanpuolimmainen edustaa enemmän sitä, mitä sulhanen pukukokonaisuudeltaan haluaa, mutta ei sekään ole täydellinen. Muun muassa kauluspaidan kaulukset saisivat olla tavalliset ja smokin kaulukset hieman perinteisemmät. Luultavasti kokonaisuus pitää koota erillisten vaatekappaleiden avulla, sillä sitä mieluisinta vaihtoehtoa ei tunnu näin valmiina pakettina löytyvän.

Minua kiinnosti myös floristien ihanat kukkaluomukset, joita pääsin nyt ensimmäistä kertaa ihastelemaan. Hyvä homma sillä nyt tiedän paremmin minkälaisen kimpun haluaisin. Nämä ihanat kimput löysin Suomen kukkakauppiasliiton ständiltä.




Tällaiset monipuoliset, luonnollisemman näköiset kimput olivat lähimpänä omaa makuani. Pienet vihreät lisukkeet ja erilaiset samansävyiset kukat taitavat olla minulle nyt aika must. Etenkin tuo ensimmäinen on lähellä sydäntäni, mutta en vielä ole täysin varma haluanko täysin valkoisen kimpun. Alun perin olen nimittäin suunnitellut vaaleanpunaisista kukista koostuvaa kimppua, mutta nyt kyllä tuo vihreän ja valkoisen yhdistelmä ihastuttaa!



Uusi ihana tuttavuus oli Ateljee Aaria, joka tarjoaa uniikkeja mittatilauspukuja ja asusteita. Koska minulla nyt se hääpuku jo on, keskityin ihastelemaan asusteita ja voi että kuinka kauniita nämä ovat! Etenkin hiuskorut olivat niin upeita ja ainutlaatuisen näköisiä, että minua alkoi jo ihan harmittamaan ettei niitä mahdu päähän kuin yksi. Silti en omaa hiuskoruani enää mihinkään vaihtaisi. Mutta mikäli pokkaa löytyy, tuollainen höyhenin koristeltu hiuskoru voisi kyllä olla melko upea. Tarjolla oli myös ns. hiuspantoja, joiden helmin tai strassein koristeltu osa asetetaan otsalle ja silkkinauha sidotaan pään ympärille. Tällaisen avulla saisi aivan ihanan lisäykseen rentoon kiharakampaukseen!


Kokonaisuudessaan messut olivat kiva kokemus. Tietenkin harmittaa hieman, että suuri osa palveluista, kuten kondiittorit, floristit ja musiikkipalvelut ovat tarjolla ainoastaan pääkaupunkiseudulla. Ensi viikonloppuna onkin sitten Suomen häämessut Tampereella. Sieltä löydämme varmasti meille sopivampia palveluntarjoajia ja etenkin sulhasen pukua lähdetään sieltä etsimään. Silti meidän tulisi varmaan vielä suunnata Vaasan häämessuille, jotta voisimme löytää oikealta paikkakunnalta näitä palveluntarjoajia. Floristin ja kondiittorin valinnan voisin ainakin jättää siihen asti, mutta esimerkiksi kampaaja ja mahdollinen musiikkiesiintyjä tulisi kyllä varata pikimmiten.

Tämän vuoden häämessukausi on nyt avattu ja hyvä avaus se olikin. Toivottavasti muillakin messuilla vierailleina oli hauskaa!

perjantai 9. tammikuuta 2015

Valokuvaajan valitseminen

Jatkaen viikon takaista kirjoitusta ajattelin kertoa meidän valokuvaajan valintaprosessista. Olikin jo aika kirjoittaa tästä aiheesta, sillä valokuvaajahan varattiin jo heinäkuun alussa mutta en ole tainnut mainita siitä täällä blogin puolella juuri mitään! Olen muuten ollut huomaavinani muutoksia hääkuvauksen trendeissä. Eikö suuri osa menneiden vuosikymmenten hääportreteista otettu studioissa, kun taas vihkimisen ja hääjuhlan valokuvaaminen jäi taka-alalle. Eihän tähän tehtävään välttämättä edes palkattu ketään erityistä, vaan turvauduttiin esimerkiksi kertakäyttökameroihin, joita jätettiin juhlapaikan pöydille. Aika sekalainen kokelma muistoja taitaa olla tällaisten kokeilujen tuloksena.

Nykyään suositaan valokuvaamista aidoissa miljöissä ja hääpäivä ikuistetaan dokumentaarisen kuvauksen muodossa. Itse olen aivan ihastunut dokumentaariseen hääkuvaukseen ja sellainen tulee meillekin. Monet haluavat valokuvauksen alkavan jo aamujärjestelyistä ja jatkuvan yömyöhään. Ammattivalokuvaajat tarjoavat monipuolisia dokumentaarisen valokuvauksen paketteja, jotka eroavat  juuri valokuvausajan ja tietenkin hinnan suhteen. Koska useimmat valokuvaajat toimivat myös maanlaajusiesti, vaihtoehtoja riittää.


Aloimme etsimään häävalokuvaajaamme ensin rajaamalla paikkakunnan Vaasaan. Meille on tärkeää, että valokuvaaja on paikkakuntalainen, sillä näin hän tuntee kuvauspaikat. Lisäksi säästämme mukavasti matkakulujen jäädessä pois. Useimmat nimittäin sisällyttävät hintaansa myös matkakorvauksen. Vaasalaisia dokumentaarista hääkuvausta tekeviä ammattilaisvalokuvaajia ei löytynyt kovinkaan huimaa valikoimaa ja loppujen lopuksi teimme valinnan kahden vaihtoehdon perusteella. Valintaa tehdessämme huomasimme, kuinka tärkeää meille oli valokuvaajan rentous ja avarakatseisuus. Emme tahtoneet palkata hommaan jäykkää ammattilaista, joten valitsimme tehtävään helpommin lähestyttävän valokuvaajan.

Valokuvaajaksemme valikoitui lopuksi Photoshooter Jarno Pellinen, jonka portfolio antaa erittäin hyvän vaikutelman hänen ammattitaidostaan. Olen todella tyytyväinen valintaamme ja onnellinen siitä, kuinka hyvissä ajoin lähdimme varausta tekemään. Vuosi ennen häitä oli nimittäin melkein jo liian myöhään, sillä toinen hääpäivävaihtoehdoistamme oli jo buukattu. Valokuvaajamme varauskalenteri vaikutti siis melko suuresti hääpäivämme valintaan!

Emme vielä ole päättäneet, millä valokuvauspaketilla mennään, mutta tällä hetkellä kallistumme kompromissiin päin. Medium-valokuvauspakettiin sisältyy portretti-, vihki- sekä juhlakuvaukset, yhteensä 8 tuntia. Aamun valmistelujen kuvaamista tähän pakettiin ei sisälly, mutta tässä kohtaa taitaa olla helpointa säästää muutama satanen. Olemme kuitenkin suurella porukalla valmistautumassa, joten valokuvia otetaan aivan varmasti melko monta. Näillä näkymin valokuvaus tulisi maksamaan meille 750€, mikä on mielestäni todella hyvä hinta.

Ennen kuin valokuvaajaa lähtee varaamaan, kannattaa mielestäni pohtia, minkälaisia ominaisuuksia valokuvaajalta edellyttää. Ei kannata ainoastaan vertailla portfolioita, vaan myös valokuvaajien esittelyitä ja kertomuksia. Valokuvaajan on kuitenkin oltava yhteistyökykyinen ja mukava, sillä onhan kyse melko tärkeästä asiasta. Lisäksi hintoja kannattaa vertailla, sillä olen huomannut melko suuria eroavaisuuksia esimerkiksi paikkakunnittain. Ehkäpä paikallisen valokuvaajan palkkaaminen voisi olla kannattavin vaihtoehto niin hinnan kuin myös paikallisen tuntemuksen takia.


Onnea vaan kaikille jotka ovat valokuvaajansa löytäneet ja niille, jotka vielä omaansa etsivät!

Lopuksi vielä maininta tulevan viikonlopun häämessuista, jotka järjestetään Helsingin Wanhassa satamassa. Kyseessä ovat Suomen suurimmat häämessut, joten tapahtuma on aivan varmasti ideoita ja inspiraatiota täynnä! Me ollaan sulhasen kanssa suuntaamassa messuille huomenna, joten ehkä nähdään!

(kuvat täältä ja täältä)

Vuoden hääblogi 2015

Voi tätä onnen määrää! Onneni, unelmain on valittu yhdeksi Love Me Do -häätapahtuman vuoden hääblogi ehdokkaaksi! Olen todella innoissani näistä hääblogeista jotka on valittu mukaan ja niin onnellinen siitä, että blogini on päässyt tähän mahtavaan joukkoon. Mikäli teistä tuntuu, että Onneni, unelmain olisi palkitsemisen arvoinen hääblogi, käykää antamassa äänenne Love Me Do -tapahtuman nettisivuilla 1.2.2015 mennessä. Äänestyssivu ja kaikki ihanat ehdokkaat löytyvät täältä.


Äänestää voi kerran päivässä kussakin kategoriassa, ja äänen saa antaa monelle ehdokkaalle. Onneni, unelmain on valittu mukaan kahteen kategoriaan, joten blogiani voi äänestää niin vuoden hääblogi kuin vuoden tulokas kategoriassa.

Onnea kaikille muille hääbloggaajille jotka ovat tähän ihanaan joukkoon valikoituneet mukaan!

lauantai 3. tammikuuta 2015

Juhlapaikan varaaminen

Pohdiskellessani mennyttä vuotta ja sen aikana tehtyjä päätöksiä ajattelin, että voisin tehdä sarjan postauksia käsitellen muutamia hääprosessiin liittyviä tärkeitä päätöksiä, joita suunnittelun alussa tuli tehtyä. Tärkeimmät päätökset olivat mielestäni ehdottomasti juhlapaikan, valokuvaajan, pitopalvelun ja kirkon varaaminen. Viimeinen näistä jäi meillä joulukuulle, mikä on monen tapauksessa myöhäinen ajankohta, mutta meillä kirkkoa ei vain voinut varata sen aikaisemmin. Mikäli haluaisimme livebändin, olisi sen varaaminen myös ollut kärjessä.

Ajattelin edetä aikajärjestyksessä ja meillä ensimmäisenä varattiin juhlapaikka. Kun teimme päätöksen naimisiinmenosta toukokuussa, oli ensimmäisenä mielessä vihkikirkko ja juhlapaikka. Päätimme melko aikasin, että valitsemme Mustasaaren kirkon vihkikirkoksi ja asia jätettiin päätöksen jälkeen taka-alalle, odottamaan varausajankohtaa.

Juhlapaikan kanssa alkoi kuitenkin heti pienoinen stressi. Paikkakunnan valinta ei ollut mikään ongelma, sillä olemme molemmat kotoisin Vaasasta ja siellä asuvat suurin osa kutsuttavista vieraista. Kokemuksemme Vaasan juhlatiloista oli kuitenkin melko rajallista. Olimme olleet muutama kesä takaperin häissä Vaasan Merenkyntäjien tiloissa, ihanalla paikalla sijaitsevassa pursiseuran omistamassa lukaalissa. Tilat olivat kuitenkin ahtaat ja koska arvioimme häävieraiden määrän ylittävän sadan päätimme, että kyseinen paikka ei ole hyvä vaihtoehto. Toinen ja viimeinen vaasalainen hääjuhlakokemukseni on Hietalahden villasta, joka on aivan upea 1800-luvun romanttinen villarakennus. Hieman 90-luvulle jähmettynyt sisustus, ylivoimainen suosio ja myöhäinen varausajankohta sai meidät kuitenkin tutustumaan muihin, meille ennestään tuntemattomiin juhlapaikkoihin.

Merenkyntäjien maja | Hietalahden villa
Käytyämme mielessämme läpi nämä huikeat kaksi juhlapaikkaa, aloitin googlettamisen. Hakusanolla "juhlapaikat Vaasa", "hääpaikat Vaasa" ja "juhlatilat Vaasa" löysin keskustelupalstoja ja muutaman juhlapaikkalistauksen. Ensinnäkin yllätyin huonoista hakutuloksista; eivätkö Vaasan juhlatilat mainosta itseään ollenkaan vai eikö niitä tämän enempää ole yksinkertaisesti olemassa? Käännyin keskustelupalstojen puoleen, joilla kaikilla mainittiin kutakuinkin samat vaihtoehdot: Vaasan Merenkyntäjät ja Hietalahden villa, niiden lisäksi onnekseni muutama uusi tuttavuus kuten Seglis ja Berny's Raippaluodon sillan kupeessa, sekä monta tuttua mutta liian pientä vaihoehtoa, kuten keskustassa sijaitseva Cantare. Nuorisoseuroja taas emme halunneet ottaa edes vaihtoehdoiksi. Monen mutkan kautta törmäsin myös linkkiin Vaasan ylioppilastalolle.

Karsimme juhlatiloja niiden sijainnin, koon ja ulkonäön perusteella. Moni paikka oli liian pieni tai sijaitsi turhan kaukana. Rajoitukset oman pitopalvelun palkkaamisesta tai juomien tuomisesta rajoitti vaihtoehtoja jonkin verran, kuten myös ihan yleinen fiilis, jonka tila antoi. Olen kuitenkin esteetikko ja minulle on äärimmäisen tärkeää, että juhlatila miellyttää silmää. Kaiken karsimisen jälkeen meille jäi kaksi vaihtoehtoa: Hietalahden villa ja ylioppilastalo Domus Bothnica. Molempiin mahtui suunnitteilla oleva vierasmäärä ja molemmat olivat miellyttävän näköisiä. Villa sai pisteitä romanttisesta ilmeestä, sopivasta hinnasta ja hyvästä sijainnista. Miinuksina voidaan kuitenkin mainita myöhäinen varausajankohta (lokakuusta eteenpäin), vanhahtava sisustus ja lyhyt vuokra-aika (paikan pitää olla jo seuraavana aamuna siivottu). Domus Bothnican hyvät puolet olivat mahtava sijainti, moderni ja juhlallinen ulkonäkö sekä koko viikonlopun kattava vuokra-aika. Varauksenkin sai tehdä vaikka heti. Sen sijaan juhlatila oli kallis ja tilasta voisi mahdollisesti tulla ahdas, mikäli saliin halutaan bändi tai tanssilattia.


Lopullinen valintamme oli ylioppilastalo. Suurin tekijä valinnassa taisi olla varausajankohta. Emme olisi mitenkään voineet jättää varaamista lokakuulle. Siinä vaiheessa kaikki muut juhlapaikat olisivat voineet olla jo täyteen buukattuja, mikäli emme olisi saaneet villaa haluamallemme ajankohdalle. Näin jälkeenpäin ajatellen uskon, että moderni tila on myös enemmän meidän näköinen. Samalla voin olla levollisin mielin vaikka hääpäivänämme olisi 35 astetta lämmintä, sillä uudessa rakennuksessa ilmastointi pelaa!

Kaiken tämän jälkeen haluaisin koota pienen vinkkilistan, mitä tulee hääjuhlapaikan varaukseen.

1. Käykää läpi kokemuksenne paikkakunnan juhlatiloista. Kokemuksen ei välttämättä tarvitse olla häistä, vaan miettikää myös paikkoja, joissa olette käyneet vaikkapa illallisella, tansseilla, sukujuhlissa tai muissa tapahtumissa.

2. Mikäli ette mielestänne ole ennestään kokeneet sitä unelmienne juhlatilaa, kyselkää läheisiltänne vinkkejä. Lähipiirin kokemukset yhteenlaskettuna voivat jo riittää kartoittamaan alueen juhlapaikat.

3. Jättäkää googlaaminen viimeiseksi, sillä se tuottaa luultavasti heikoimmat tulokset. Mikäli vastausta ei muualta kuitenkaan löydy, kannattaa tämäkin lähde tarkistaa. Juhlatiloja listaavat palvelut kuten venuu.fi ja naimisiin.info voivat tarjota juuri teille juhlapaikan. Kannattaa myös tarkistaa kaupungin sivuilta, mikäli sieltä löytyisi lista varattavista tiloista. Suosittelen myös keskustelupalstoja, niiltä minä sain eniten apua.

4. Asettakaa rajaehdot kuten henkilömäärä, sijainti ja hinta. Nämä ovat tekijöitä, joiden avulla vaihtoehtoja saadaan karsittua helpoiten. Tai parhaana karsivana ominaisuutena meidän tapauksessa toimi kylläkin se fiilis, jonka juhlatila antoi. Voisin kuvitella, että juhlatila josta ei saa minkäänlaista fiilistä, ei ole ainakaan se oikea.

5. Kun juhlatilat on karsittu loogisin ehdoin muutamaan vaihtoehtoon ehdotan seuraamaan tunteita. Mikäli jokin paikka vain tuntuu oikealta, se luultavasti kannattaa valita. Mikäli tällainen menettelytapa ei onnistu, yrittäkää kuvitella itsenne juhlimassa häitänne näissä juhlatiloissa. Käykää läpi koko juhla mielessänne ja eiköhän pian ole selkeää, missä haluatte häitänne juhlia.

Toivottavasti tämä kirjoitus auttaa ja inspiroi teitä, jotka ette vielä ole juhlatilaa häitänne varten varanneet. Se on mielestäni yksi häiden tärkeimmistä päätöksistä, mutta sitä ei kannata ylianalysoida. Siitä kannattaa nauttia, kuten kaikesta muustakin häihin liittyvästä suunnittelusta ja valmistelusta!

torstai 1. tammikuuta 2015

Kakkukokeiluja

Tiistaina vietettiin minun 23-vuotissyntymäpäivääni sulhasen kanssa kahdestaan ensin ravintolassa illallista nauttien ja sitten, jos voin itse sanoa, melko herkullista synttärikakkua maistellen ja kuoharia siemaillen. Kiitos ihanasta synttäripäivästä sulhaselle!

Värkkäsin koko aamupäivän kakun kanssa, sillä halusin kokeilla himoitsemaani liukuvärjäystä. Sanon sen verran, että ei minusta kondiittoria kyllä saa, mutta aika jees siitä kuitenkin tuli. Tein ihan perinteisen täytekakun, joten hieman matalaksihan luomukseni jäi esittääkseen liukuvärjäystä. Tarkoituksenamme olisi saada kutakuinkin sellainen hääkakku, joka olisi 3-kerroksinen ja jossa olisi vaaleanpunainen liukuvärjäys. Koska en ole sellaista koskaan livenä nähnyt, halusin kokeilla, miltä liukuvärjätty kakku näyttää.



Tähän liittyy nyt monta muttaa. Kakkuhan on ihan kivan näköinen, mutta liukuvärjäys on melko tökerö ja pinnan rosoisuus liian sekava. Värisävyihin sen sijaan olen oikein tyytyväinen. Tosin, mikäli kakku olisi ollut korkeampi, olisi alin väri voinut olla vieläkin voimakkaampi. Mitä mieltä olette?

Unelmiemme hääkakkua tämä ei ehkä aivan muistuta, mutta kyllä se vahvisti mielipidettäni liukuvärjäyksestä. Eiköhän ammattitaitoinen kondiittori osaa hoitaa homman paremmin, jotta lopputulos olisi lähempänä tällaista:

[kuva]
Kyllä se nyt niin vain on, että tältä meidän hääkakun tulisi näyttää. Kysymykseksi jääkin vain, mistä löytää kondiittori joka tällaisen kakun meille loihtisi? Ehkäpä tulevilta häämessuilta löytyy vastaus!