torstai 16. huhtikuuta 2015

Kukat, kutsukortit ja hääsivut - check!

Viime viikko tuli vietettyä ihanassa Berliinissä, jossa kevät oli päässyt mukavasti käyntiin kukkivine kirsikkapuineen. Loppuviikosta saimme nauttia myös lämpimästä säästä ja auringonpaisteesta, mitä muistelen täältä räntäsateen keskeltä melko haikein fiiliksin. Yllätyksenä saimme molemmat hieman punakkaa ruksetusta viimeisenä lomapäivänä, joka on jo kyllä häipynyt. Pitää kuitenkin olla tarkkana nyt kun kevät täällä Suomessakin koittaa, ettei mitään ikäviä rusketusrajoja synny varomattomuuden takia.

Tällä viikolla olen yrittäyt hoitaa kaikkia asioista, jotka lomaviikon takia ovat jääneet hieman auki. Olen vihdoin saanut lähetettyä viestiä floristille ja valokuvaajallemme, molempien kanssa on nyt sovittu tapaamiset toukokuun lopulle. Laitoin floristille kuvia morsiuskimpputoiveistani ja alla olevassa kuvassa näkyvä vaihtoehto onkin mielestäni melko täydellinen.

[kuva]

Toiveenani on saada kimppuun ruusuja ja pioneita, ruusuja enemmän sillä pionit ovat kalliimpia mutta samalla isompia ja näyttävämpiä, joten niitä tarvitaan vähemmän. Vaihtelua tuodaan nupulla olevien ja auenneiden kukkien avulla. Värimaailmana toimii tietenkin valkoinen ja hempeä pinkki.

Tällä viikolla olen myös saanut valmiiksi kutsukorttimme ja sen kanssa lähtevän info-lehtisen. Multiprintille lähetin eilen tarjouspyynnön ja tänään sain vastauksen, jonka mukaan 2 x 60 painettua korttia tulee maksamaan noin 70 €. Hyvä diili mielestäni, sillä paperilaatu tulee olemaan 250g/m2 offset paperia, joka on melko täydellinen juuri tähän tarkoitukseen. Toimitusaikakin on vain kolme arkipäivää, joten seuraavaksi laitan .pdf-tiedostot sähköpostilla menemään ja sitten saamme alkuviikosta käydä valmiit tuotteet hakemassa.

Tahdomme saada kutsut matkaan vielä huhtikuun puolella, jotta ne saapuisivat vieraille viimeistään toukokuun ensimmäisellä viikolla. Meidän ilmoittautumisaika päättyy 4.6.2015, joten kuukausi olisi sitten aikaa ilmoittaa osallistumisesta. Samalla kun näitä kutsuja tein, nousi esiin tarve nettipalvelulle, jossa saisimme esitellä lahjatoiveemme. Kävin läpi monta lahjalistasivustoa, mutta mikään ei oikein miellyttänyt. Päädyinkin sitten tekemään ihan omat sivut, mikä olikin loppujen lopuksi aivan mahtava idea. Meille tuleekin nyt sitten hääsivusto, johon lahjatoiveiden lisäksi tulee tietoa kirkosta, juhlapaikasta ja tietenkin itse hääjuhlasta. Mahtavinta tässä on kuitenkin se, että sivulle voi myös listätä ilmoittautumislomakkeen! Uskon, että se helpottaa monenkin vieraan ilmoittautumista häihimme. Hääsivut ovat vielä kovin keskeneräiset, joten kirjoitan niistä lisää ja laitan muutaman kuvan heti, kun ne ovat valmiit.

Sitten vielä se kuumottavin juttu. Soitin nimittäin eilen Morsiusgalleriaan kysyäkseni pukuni tilannetta. Tilaushan on jo hirmuiset neljä kuukautta myöhässä, joten tässä on jo pientä stressiä alkanut syntymään. Nyt kuitenkin selvisi, että perjantaina on tulossa toimitus ja kaiken järjen mukaan minun pukuni pitäisi saapua myös silloin! Yritän kuitenkin olla pessimisti tässä asiassa, sillä en halua joutua pettymään mikäli puku ei saavukaan. Silti, kyllähän minä jo hieman olen innoissani!

8 kommenttia:

  1. Mekin olemme suunnitelleen ilmoittautumislomaketta, joka olisi linkkinä kutsun mukana tms. :) Saisi näppärästi suoraan excelliin tiedot osallistujista ja mahdollisista ruoka-aine allergioista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, en tajua miksi en ollut ajatellut asiaa aikaisemmin! Nettilomake tekee varmaan ilmoittautumisesta vaivattomampaa vieraille, niin saadaan tiedot sitten mahdollisimman helposti ja nopeasti :)

      Poista
  2. Oij miten ihana kimppu! :) toi värimaailma on tosi nätti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Nyt voidaan vaan jännittää, millainen kimppu sitten todellisuudessa tulee olemaan. Uskon kyllä täysin floristini ammattitaitoon :)

      Poista
  3. Minäki oon tässä viime päivinä värkkäillyt häänettisivuja. Jään siis mielenkiinnolla odottamaan postaustasi aiheesta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, minäkin jään sitten odottamaan sinun paljastuksia nettisivuistanne!

      Poista