tiistai 28. heinäkuuta 2015

Potrettikuvaukset

Kaikki valokuvat © Jarno Pellinen. Ethän kopio kuvia!

Hääpäivämme ikuisti Vaasalainen valokuvaaja Jarno Pellinen, joka osoittautui erinomaiseksi valinnaksi. Jarnon kanssa työskentely oli erittäin sujuvaa ja hän tuntui ymmärtävän toiveitamme ja tyyliämme täysin. Olimme sopineet valokuvaussessiot ennen ja jälkeen vihkimisen, jotta saisimme otettua kuvia mahdollisimman paljon ja erilaisissa paikoissa. Näiden lisäksi Jarno kuvasi vihkimisemme ja hääjuhlamme aina häätanssimme loppuun saakka.

Aloitimme valokuvauksen kirkon pihamailla klo 12.30 eli puolitoista tuntia ennen vihkimistämme. Olimme etukäteen varmistaneet seurakunnalta, ettei kirkossa ollut vihkimistä ennen meitä. Näin saimme valokuvata rauhassa ja mikäli olisi sattunut satamaan, olisimme valokuvanneet kirkon sisätiloissa. Mukaan olimme myös ottaneet valkoisen lakanan, joka esti pukuani likaantumasta valokuvauksen aikana. Lisäksi meillä oli kaksi avustajaa huolehtimassa valaistuksesta sekä pukuni laahuksesta.

Aloitimme valokuvauksen kirkon kellotornin portailla, josta siirryimme upean kivimuurin luokse. Olin aikaisemmin esittänyt valokuvaajallemme inspiraatiokuvia jotka otettiin hyvin huomioon kuvauksen aikana. Viimeisenä ennen vihkimistä otimme kuvia kirkon edustalla sijaitsevassa upeassa puistossa tammikujien keskellä. Valokuvauksen aikana keskityimme vain ja ainoastaan toistemme seurasta nauttimiseen, mikä mielestäni näkyykin valokuvissa. Meitä kumpaakaan ei jännittänyt lainkaan tässä vaiheessa, olimme vain kaksi onnellista.








Vihkimisen jälkeen siirryimme autoilla Vanhan Vaasan kirkon raunioille. Aloitimme siellä valokuvauksen pienessä koivumetikössä josta siirryimme raunioille. Nämä kuvat ovat ehdottomasti suosikkejani, karut kiviseinät luovat upean kontrastin ja kokonaisuus on ihanan dramaattinen. Jälleen kerran keskityimme vain toisiimme ja ihanaan kahdenkeskeiseen hetkeen tuoreena avioparina.

Valokuvauksen jälkeen pokasutimme kuoharipullon ja nostimme maljan toisillemme. Sitten olikin aika siirtyä juhlapaikalle ottamaan hääjuhlaväen onnitteluita vastaan.

Olemme nyt saaneet nauttia upeasta valokuvakokoelmasta joka sisältää runsaat 800 otosta. Kaikista näistä kuvista valitsemme tässä postauksessa näkyvät seitsemän kuvaa, jotka Jarno erikoiskäsitteli meille. Näistä valitsemme kuvan kiitoskorttiimme ja teetämme varmaan lähes kaikista suurempia ja pienempiä tulosteita. Voin kertoa, että seitsemän kuvan valitseminen tuotti pientä tuskaa. Aloitin 40 suosikista ja siitä pikkuhiljaa sain vähennettyä määrän näihin.

Seuraavassa postauksessa palaan ihanaan vihkiseremoniaamme joka oli kaikkea mitä olisimme voineet toivoa. Vihkiminen oli juuri meidän kaltainen ja tunnelma oli lämmin.

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Hääpäivän aamu

Heräsimme hääpäivänämme ihanassa sviitissämme auringonpaisteeseen aamu seitsemältä ja lähdimme herkulliselle hotelliaamiaiselle. Nautiskeltuamme hetken aikaa minun tuli aika lähteä kampaamoon joka oli kävelyetäisyyden päässä hotelliltamme. Tuntui niin ihanalta kävellä keskustan läpi lämpimässä aamuauringossa - en voinut käsittää hyvää onneamme sään suhteen! Kahdeksalta saavuin laitettavaksi Cava-kampaamolle, jonne äitini oli saapunut jo puoli tuntia aikaisemmin. Hetken kuluttua paikalle saapuivat myös kaasoni ja myöhemmin myös veljieni vaimot, sulhasen äiti ja sisko. Niinpä meidät kaikki laitettiin kauniiksi vaikka useimman kohdalla aikataulu venyi turhauttavan paljon. Muun muassa sulhasen äiti pääsi lähtemään kampaamolta vasta runsas tunti ennen vihkimistämme!




Olin käynyt muutama viikko aikaisemmin koemeikissä ja suunnittelemassa kampausta. Olin todella luottavaisin mielin kun kampaajani ryhtyi laittaman hiuksiani. Hän aloitti kreppaamalla tyven ja kihartamalla kaikki suortuvani. Alimmasta hiusosiosta koottiin niskaan valkki jonka päälle kiharoita ryhdyttiin kiinnittämään. Kampaajani näytti vähän väliä peilistä miltä kampaus näyttää ja annoin siinä välissä omat kommenttini. Näin kampauksesta pikku hiljaa tuli juuri sellainen kuin olin suunnitellut. Alun perin olin tietenkin ajatellut pitäväni hiukseni auki, mutta päädyin lopulta juhlavampaan kampaukseen. Elegantti, glamourhenkinen kiharakampaus oli mielessäni ja juuri sellaisen sain.

Olen muuten näin jälkeenpäin ihan tyytyväinen, että en käynyt koekampauksessa. Oli nimittäin sen verran haastavaa saada selvitettyä hiukset hääjuhlan jälkeen. Kaikki tupeeraukset olivat laittaneet hiukset sellaiseen solmuun, että tuntui kuin puolet hiuksista olisi lähtenyt irti niitä selvitellessäni. Kerta kyllä riitti!

Meikki tehtiin samanlaiseksi kuin koemeikki, tosin rajaukset jätettiin hieman kapeammiksi, sillä tällä kertaa minulle laitettiin irtoripsiä silmien ulkokulmasta suunnilleen keskikohtaan asti. Olin koemeikin aikaan ostanut sopivan huulikiillon, jota laitettiin myös hääpäivänä. Meikkipohja aurinkopuutereineen oli ihana ja pysyi todella siistinä koko päivän, kuten myös silmämeikki. Kaiken kaikkiaan olin todella tyytyväinen niin kampaukseen kuin meikkiinkin. Ne edustivat hyvin omaa tyyliäni ja toiveitani, ja kokonaislookki oli juuri sopivan juhlava.

Kampaajan jälkeen lähdimme kaasojeni kanssa kohti hotelliamme syömään lounasta ja korkkaamaan päivän ensimmäisen skumppapullon. Kaasojen miesystävät olivat hakeneet meille toivomamme herkulliset take away salaattiannokset ja onneksi sain syötyä sen lähes kokonaan, muuten en olisi mitenkään jaksanut odottaa hääjuhlan ruokailuun asti. Syökää siis morsiammet lounaanne!



Meillä oli kuitenkin melko tiukka aikataulu ja jouduin pukeutumaan pienessä kiireessä. Ehdin kuitenkin valita sopivat korut, sain laitettua Lanvinin Marry Me hajuvettä ja muistin juuri ja juuri ottaa morsiuskimppuni mukaan. Niinpä lähdimme kahdella autolla kohti vihkikirkkoa noin klo 12.30, jossa valokuvaajamme jo odotti. Myöhästyimme hiukan mutta saimme otettua aivan upeita kuvia ennen vihkimistä. Näistä lisää seuraavassa postauksessa!

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Hääkirppis on avattu!

Yläpalkista löytyy nyt hääkirppis, jonne tulee lisää tavaraa myyntiin pikku hiljaa. Laittakaa viestiä jos jotain mieluista löytyy ja auttakaa tyhjentämään meidän häätavaroiden täyttämä asunto!

Noin puolet tavaroista on vielä Vaasassa, joten niitä saan laitettua myyntiin sitten elokuun puolella, kun pääsen tekemään inventaariota jäljelle jääneistä tavaroista. Tulossa on vielä mm. booliastioita ja photoboothrakenteita!

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Hääpäivän aaton valmistelut

Me saimme juhlapaikamme Domus Bothnican käyttöömme jo aamuvarhain hääpäivämme aattona perjantaina. Saavuimme suurella porukalla paikalle yhdeksän aikoihin ja ryhdyimme heti siirtelemään pöytiä ja tuoleja paikoilleen. Pieniä muutoksia suunnitelmiin aiheutti tolpat, jotka veivät salin reunoilta enemmän tilaa kuin olimme aavistaneet. Pöytien väleistä tuli hieman ahtaammat, noin 110 cm leveät, mutta onneksemme se ei lopulta haitannut. Tämän ahtaammaksi tila ei kuitenkaan olisi saanut mennä.

Pitopalvelun kanssa oli sovittu, että he saapuvat paikalle klo 11.00 pöytäliinojen kanssa ja meidän tulisi auttaa heitä kuorman purkamisessa ja kattamisessa. He olivat kuitenkin runsaan puolen tunnin verran myöhässä ja siinä vaiheessa kaikilla oli jo melko kova nälkä ja kiireen huomasi myös pitopalvelun henkilökunnassa. Saimme heiltä hieman ikävää palvelua eikä meidän mielipiteitä tahdottu oikein kuunnella. Saimme kuitenkin toiveemme läpi ja kattaus alkoi näyttämään suunnitelmiemme mukaiselta. Eniten harmia tuotti paperipöytäliinat, jotka olivat todella ryppyiset. Meillä oli silitysrauta mukana ja kun aloimme silittämää liinoja, saimme nauttia pitopalvelun henkilökunnan närkästyneistä katseista. Heillä oli ilmeisesti kiire ja silitys oli heidän mielestään turhaa, joten olimme vain heidän tiellään. Silitimme kuitenkin itsepäisesti kaikki liinat ja lopputulos oli erinomainen; ei olisi uskonut niitä liinoja paperisiksi! Voin siis hyvin suositella Evolin paperiliinoja kangasliinojen korvaajiksi, jos ne vain jaksaa silittää.





Kattaukseen meni onneksi melko vähän aikaa ja lopputulos oli aivan kuten olin mielessäni kuvitellut. Pitopalvelun lähdettyä kävimme nopealla lounaalla ja jatkoimme juhlatilan koristelua. Laitoimme vettä ja kukkia maljakoihin, kynttilät pöydille ja paperituotteet jokaisen vieraan paikalle. Kokosimme photoboothin, herkkubuffetin ja baaripöydän sekä laitoimme niiden ylle roikkumaan paperipallokoristeita. Tanssilattian ylle ripustimme pallovalosarjat, jotka olivat siihen tilaan aivan täydelliset! Olisin niin halunnut osallistua joka ikiseen asiaan mutta koska aikaa oli vain yhden päivän verran, minun täytyi tyytyä projektinjohtajan rooliin.

Sulhasen mielestä jännittävintä valmistelupäivänä oli kylmälaitteiden siirtäminen juhlapaikalle. Veimme nimittäin kaksi omaa jääkaappia ja yhden pakastimen sinne juomia varten. Pakastin tosin oli jäitä varten ja niistä se tulikin aivan täyteen. Sulhanen kävi bestmanin kanssa perjantain aikana hakemassa Vaasan McDonaldsista ja Hesburgerista yhteensä 9 kylmälaukullista, eli muutaman sadan litran verran jäitä muutaman euron hintaan. Nämä tungettiin muovipusseissa juhlapaikan pakkaseen seuraavaa päivää varten, jolloin ne laitettaisiin sinkkivateihimme tölkkijuomia jäähdyttämään.

Itse nautin eniten kukkien laittamisesta. Haimme keskiviikkona ja torstaina Vaasan kahdesta Citymarketista valkoisia ja vaaleanpunaisia terttuneilikoita noin kymmenen kimpun verran. Kukkia oli siis jopa seitsemänkymmentä! Lisäksi olin varannut ennakkoon Plantagenista vaaleanpunaisia ja valkoisia, 4 x 12 kpl ruusukimppuja. Laitoin heille vain sähköpostia ja sieltä tulikin ilmoitus, että ruusut voi tulla hakemaan perjantaiaamuna. Ruusujen ja neilikoiden lisäksi olimme tilanneet viitisen oksaa morsiusharsoa kukkakaupasta ja ostimme muutaman oksan myös Plantagenista. Jälkimmäiset eivät olleet aivan yhtä nättejä kuin kukkakaupan harsokukat, mutta olivat pitempivartisempia joten ne sopivat patemmin Happy Joe -pulloihimme.

Valmistelupäivä oli kaikin tavoin aivan huippu ja sen päätteeksi olimme kaikki uupuneita ja samalla ilmassa leijui hieman jännitystä seuraavan päivän tapahtumiin liittyen. Yhteensä meitä oli uskomattomat 14 henkilöä laittamassa juhlatilaa kuntoon ja silti meillä meni siihen koko päivä! Tietty aamusta meitä ei ollut aivan yhtä monta ja illalla bestman ja sulhanen liukenivat pois paikalta laittamaan tienvarsikylttejä paikoilleen sekä pesemään ja koristelemaan hääautoamme.



Ennen lähtöämme muistin juuri ja juuri napsaista muutaman kuvan kattauksesta ja baarista, herkkubuffet oli tuossa vaiheessa jo katettu harsokankaalla odottamaan avaamista ja photobooth jäi jostain kumman syystä kuvaamatta. Näistä ja juhlatilan muista "nähtävyyksistä" saadaan visuaalisia todisteita sitten valokuvaajaltamme, joka on luvannut kuvia meille aivan lähipäivinä!

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Meidän häät!

Täällä tuore vaimo hei! Terveiset täältä keski-Suomesta, ihana mökkilomamme on lähtenyt käyntiin lepäilyn merkeissä, sillä viikonloppu vei meidän molempien voimat. Meidän häitä juhlittiin harvinaisen aurinkoisissa merkeissä viime lauantaina ja päivä oli kaikin tavoin upea! Ennakkoon jännitin ainoastaan säätä, joka oli ollut ja on edelleen todella epävakaa ja inhottavan viileä näin heinäkuussa. Silti, meidän hääpäivänä paistoi aurinko ja lämpötilaa oli juuri sopivat +20°C. Parempaa säätä en olisi voinut toivoa! Hääpäivänä kaikki tuntui menevän aivan suunnitelmien mukaisesti - tai melkein kaikki. Mitä nyt muutama juttu unohtui, kuten saippuakuplat joita piti puhallella kirkon portailla. Ne jäivät hotellille, mutta ihanat apulaisemme saivat toimitettua ne ajoissa juhlapaikalle ennen saapumistamme sinne, joten saimme nauttia saippuakuplista siinä sitten. Ei harmittanut kyllä yhtään!

Odotamme innolla kuvia valokuvaajaltamme mutta sillä välin olemme jo saaneet nauttia sadoista vieraidemme ottamista kuvista. Palailen hääpäiväämme ensi viikolla mökkilomamme jälkeen, sillä välin tässä kurkistus ikimuistoiseen päiväämme:











keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Hääpäivän ohjelma

Rentokin hääjuhla vaatii minuuttiaikataulutuksen. Siispä meillä on laadittu tarkka aikataulu, jonka toteuttamisesta vastaa kaasot ja bestman. Sinänsä aikataulu ei ole mikään kiveen hakattu asia, vaan antaa raamit onnistuneelle hääpäivälle. Tärkeimmät asiat tietenkin tulee mennä sovitun aikataulun mukaisesti, kuten kampaus- ja meikkausajat, siirtyminen kirkolle, ruokailu, kahvittelu ja poistuminen juhlapaikalta. Muutoin kaikki siinä välillä saa ja tuleekin elämään tilanteen mukaan.

Tässä nopea katsahdus meidän hääpäivän aikatauluun ja ohjelmaan.

klo 8.00 - Morsian kampaajalle
klo 8.30 - Kaasot saapuvat kampaajalle
klo 9.00 - Sulhanen ja bestman noutavat kukat floristilta
klo 10.30 - Sulhanen parturiin
klo 11.00 - Lounas meidän sviitissä 
klo 12.10 - Siirtyminen kirkolle valokuvausta varten
klo 14.00 - Vihkiminen
klo 14.35 - Yhteiskuva kirkon portailla
klo 15.00 - Juhlapaikan avaaminen
klo 15.30 - Hääpari saapuu juhlapaikalle, onnittelut ja alkumalja
klo 15.50 - Bestmanin ja kaasojen esittely, lyhyt tutustumisleikki
klo 16.15 - Ruokailu
klo 17.15 - Ohjelmaa ja puheet, puheiden jälkeen avataan herkkubuffet
klo 19.00 - Kakku ja kahvi, samalla tehdään boolit
klo 20.30 - Kimpun ja sukkanauhan heitto
klo 22.30 - Yöruoka
klo 02.00 - Poistuminen juhlapaikalta

Näiden kellonaikojen väliin tulee paljon kulissien takana tapahtuvaa toimintaa, kuten soittolistojen vaihtamista, juomien esillepanoa, herkkubuffetin avaaminen ja boolien valmistaminen. Tärkeää olisi jättää tarpeeksi aikaa vapaalle seurustelulle, eikä meillä olekaan kuin muutama ohjelmanumero. Lisäksi kaasoilta ja bestmanilta vaaditaan tilannetajua, eikä aikataulua tule seurata liian tarkasti. Näiden asioiden perusteella uskon onnistuvamme rennon hääjuhlan luomisessa. 

Mehän yövymme sulhasen kanssa pe-la yön samassa sviitissä, jossa olemme hääyön. Jotkut voivat ehkä pitää tätä hieman hölmönä, mutta meille tämä tarkoittaa vähemmän kiirettä ja stressiä. Eipähän tarvitse roudata tavaroita minnekään erikseen ja saamme kaasojen kanssa ihanan sviitin valmistautumisen ajaksi.

Toivottavasti ehdin laittaa tänne vielä lyhyen tilannekatsauksen jossain vaiheessa viikkoa, muutoin ihanaa hääviikkoa muille tulevan lauantain hääpareille!

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Hääviikon ohjelma

Nyt se on vihdoin täällä - hääviikko!!

Tällä viikolla on luonnollisesti ohjelmassa paljon häävalmisteluita. Tänään olisi tiedossa morsiuspuvun nouto ompelijalta ja huomenna tiistaina lähdemmekin jo kohti Vaasaa. Ennen kuin lähdemme reissuun pitäisi saada vielä muutama pikkujuttu tehtyä, mutta muutoin kaikki on jo valmiina. Tärkein näistä pikkujutuista on varmaankin minun hiusten- ja kulmien värjäys - aion tehdä ne itse.

Vaasassa meillä on keskiviikkoaamulla kirkkoharjoitus ja tapaamme silloin myös pappimme ensimmäistä kertaa. Kirkkoharjoituksen jälkeen tarkoituksena olisi lähteä metsästämään neilikoita, joitain yöruokatarpeita ja boolien alkoholittomia ainesosia. Lisäksi aiomme käydä katsastamassa hääkuvauspaikat, jotta tiedämme tarkalleen missä haluamme kuvia lauantaina ottaa.

Yksi kuvauspaikoistamme, Vanhan Vaasan kirkon rauniot - kuva


Torstaina minulla on aika varattuna Cavaan (entinen Trendy) hääkampaajalleni kulmien siistimiseen, jonka jälkeen menen vielä ihanaan hierontaan Vasa Day Spa:han. Sulhasella on myös torstaina parturi Artisticassa, jolloin laitetaan hiukset hääkuntoon. Torstaina saamme myös hakea avaimet juhlapaikalle. Jossain vaiheessa kasaillaan myös hieman somisteita ja juomille tarkoitetut sinkkivadit pitäisi silikoonata vuotojen estämiseksi.

Perjantaina olisi tiedossa aikainen lähtö juhlapaikalle järjestämään pöydät ja tuolit oikeille paikoilleen, sillä pitopalvelu saapuu kattamaan tilaa klo 11.00. Yhdessä pitopalvelun kanssa laitamme pöydille pöytäliinat, kaitaliinat, aterimet, juomalasit ja servetit. Pitopalvelun lähdettyä jatkamme pöytien somistamista ohjelmalehtisillä, kynttilöittä, pöytänumeroilla ja kukilla. Valmistelemme karkkibuffetin ja baaripöydän, tanssilattian ylle ripustetaan pallovalosarjoja, kokoamme photoboothin, valmistelemme lasten leikkihuoneen ja somistamme tilaa pompomeilla, honeycomb- ja riisipaperipalloilla.

Perjantaille löytyy myös paljon muuta ohjelmaa. Hääauto tulisi pestä ja koristella, tienvarsikyltit laittaa paikoilleen, hankkia loput kukat, viedä juhlapaikalle jääkaappi ja pakastin juomia sekä yöruokaa varten. Minun pitäisi myös muistaa viedä juhlapaikalle jatkomekkoni, kakkoskengät ja kaikkea muuta, mitä en vielä hääaamuna kaipaa.

Lauantaille jää vielä jääpalojen hankinta Mäkkäristä ja kukkien nouto floristilta, molemmat tehtävät on jo annettu sulhaselle ja bestmanille. Muutoin ohjelmassa on vain ja ainoastaan nauttiminen hääpäivästä. Ensi postauksessa lisää hääpäivän aikataulusta ja ohjelmasta!

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Häämatka varattu!

Meidän häämatka-ajatuksista en ole kovinkaan paljon tänne kirjoitellut, koska ei niitä oikein ole ollut. Matkan ajankohtaa olimme kylläkin pohtineet ja halusimme ehdottomasti matkan sijoittuvan vuoden 2016 alkupäähän. Nyt kun viimeaikoina on tullut kuultua ja lueskeltua paljon muiden tämän kesän hääparien matkavarauksista, alkoi pieni stressi hiipimään päähäni. Mitä jos parhaat vaihtoehdot viedään nenämme edestä pohtiessamme oikeita matkakohteita ja sopivaa budjettia?

Niinpä lähetin maanantaina tarjouspyynnön Helin matkatoimistolle, josta olen kuullut vain hyvää. Kohdevaihtoehdoiksi valitsimme Malediivit ja Mauritiuksen, sillä kerranhan sitä vain häämatkalle mennään. Koska matka-ajankohtamme sijoittuu suosittuun sesonkiaikaan, viikoille 8-9, ovat hinnat korkeimmillaan ja varaukset menevät nopeasti. Vaihtoehtokohteiden väliset hintaerot 10 yön yöpymisellä olivat noin 1000€/hlö ja Malediivit oli näistä kalliimpi mutta samalla hieman tasokkaampi.

Mauritius


Mauritiukselle matkustaville suositellaan kahden eri hotellin varaamista loman ajaksi, sillä ilmasto vaihtelee ilmeisesti saaren eri puolin. Näin taataan mahdollisimman onnistunut loma ja kuulin, että monet pariskunnat ovat olleet tähän todella tyytyväisiä. Mauritiuksen hotellit olivat 3-5 tähden hotelleja ja hinnat (sis. lennot) olivat noin 3000-3600€/hlö kymmenen yön reissulle. Aktiviteetteja Mauritiukselta löytyy paljon, mutta Malediiveihin verrattuna hotellien taso ja säät eivät olleet aivan yhtä hyvät.

Kuredu Resort, Malediivit


Malediiveille meille suositeltiin Kuredu Resort:ia, joka on yksi Malediivien suosituimmista hotelleista ja jossa hinta-laatusuhde on todella kohdallaan. Kuredu sijaitsee omalla saarellaan ja sinne saavutaan pääkaupunki Malesta vesitasolentokoneella. Kuredulla on monta eri majoitusvaihtoehtoa, niin rannalla sijaitsevasta omasta rantabungalowista aina veden päällä sijaitsevaan villaan. Tämän matkavaihtoehdon hinnat kymmenen yön reissulle (sis. lennot) olivat noin 4100-5000€/hlö. Malediiveillä otetaan rennosti ja nautitaan toisten seurasta, mutta Kuredusta löytyy myös paljon tekemistä, kuten golfkenttä, tenniskenttä, kuntosali, snorklausta, veneretkiä, kajakointia ja purjelautailua.

Ensiksi hieman hirvittelimme matkojen hintoja. Sitten tulimme siihen tulokseen, että haluamme tehdä häämatkastamme ainutlaatuisen ja unohtumattoman kokemuksen. Siispä päätimme varata häämatkan ja kohteeksi valikoitui Malediivien Kuredu Resort. Ah kuinka ihanaa, olen hieman pelännyt iskeekö häiden jälkeen haikeus ja masennus, mutta nyt kun on tällainen häämatka edessä, niin jaksan kyllä läpi kylmän ja kolean syksyn!

Varasimme Kuredulta Koamas Beach Villan ja lennämme Lufthansalla Helsingistä Frankfurtiin ja sieltä Malediivien pääkaupunkiin Maleen. En ole aivan varma lentomatkan kokonaisajasta aikaerojen takia, mutta Frankfurtista Maleen lento taitaa kestää noin 9 tuntia. Onneksi on sentään yölento ja olemme aamulla perillä paikallista aikaa. Lähdemme matkaan helmikuun loppupuolella ja palaamme maaliskuun alussa. Matkaan menee yhteensä 12 päivää, mutta Malediiveillä yövymme 10 yötä, sillä kaksi yötä vietämme lentokoneessa. Kokonaishinta reissulle on noin 8200 €. Nyt pääsemme toden teolla toteuttamaan unelmiamme!

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Pian alkaa hääviikko!

Pian se koittaa, nimittäin hääviikko! Aika lentää kuin siivillä ja meidän häihin on enää hassut 8 päivää! Jännitystä tai stressiä ei vielä ole, eikä toivottavasti tulekaan. Olen itse asiassa jopa hieman malttamaton ja odotan innolla hääviikkoa. Kaikki asiat ovat hyvässä järjestyksessä, joskin välillä tulee mieleen kaikenlaisia hoitamattomia juttuja - ja sitten taas unohdan ne. Listoja kirjoitetaan toistensa perään, mutta silti jotain tuntuu aina välillä unohtuvan.

Viime päivinä olemme saaneet valmiiksi tienvarsikyltit, tervetuloakyltin, photoboothin ja siihen ohjetaulun, pöytäjärjestys on lähetetty painoon, ostoksia on tehty ja puku on korjattavana. Keskiviikkona sain myös ostettua itselleni varakengät, kun ykköskengät alkavat kuitenkin jossain vaiheessa hiertämään.




Yllä näkyvä tarrakirja löytyi Tigerista. Näitä pitäisi vielä laittaa lasten puuhavihkojen väliin pieneksi yllätykseksi.

Tekemättä on vielä loput kakkualustat pleksistä, laatikko kirjekuorille, hääauton koristeet ja muutamat ohjelmalappuset ovat vielä niputtamatta. WC-korien sisältö on hankkimatta, kuten myös hääbingon palkinnot, lasten puuhakirjat ja boolietiketit tulostamatta ja kaasojen lahjat viimeistelemättä. Ensi viikolle jää ainakin yöruoan eri ainesosien hankinta, kukkien ostaminen (haemme neilikoita ja ruusuja Citymarketista, Prismasta ja Plantagenista) ja boolien alkoholittomien ainesosien hankinta.

Lisäksi minun pitäisi koota ns. selviytymispakkaus itselleni, joka sisältäisi ainakin särkylääkettä, kynsilakkaa, puuteria, hiuslakkaa, hakaneuloja, ompelusetin, pinnejä, ripsivärin, kosteuspyyhkeitä, huulikiiltoa, hajuvettä, suklaata, pähkinöitä, deodorantin, pienet sakset ja mitä muuta.

Palaan hääviikkomme aikatauluun vielä erillisessä postauksessa, sillä ensi viikolle on varattu vaikka minkälaista ihanaa ohjelmaa. En malta odottaa meidän häitä! <3